• Korona vei kesätyöpaikat – 4H-nuoret työllistivät itsensä perustamalla ennätysmäärän yrityksiä

    4H-nuoret polkaisivat viime vuonna käyntiin 850 yritystä, mikä on noin puolet enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
    Nuori voi olla yrittäjä vaikkapa omassa kesäkahvilassa.
    Nuori voi olla yrittäjä vaikkapa omassa kesäkahvilassa. Kuva: Maija Partanen
    Uutiset
    9.2.202115:30
    Maija Ala-Siurua

    Korona pilasi monen nuoren haaveen kesätyöpaikasta. 4H-nuoret eivät kuitenkaan lannistuneet: viime vuonna Suomeen perustettiin ennätykselliset 850 uutta 4H-yritystä. Tämä on noin puolet edellistä vuotta enemmän, Suomen 4H-liitto kertoo tiedotteessaan.

    Kaikkiaan 4H-yrittäjiä on yli 1 600 ympäri Suomea. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 2 miljoonaa euroa, keskimäärin 1 240 euroa yrittäjää kohden.

    4H-yrityksen voi perustaa kuka tahansa 13–28-vuotias, ja yrittäjänä voi toimia ympäri vuoden tai vaikka vain kesän ajan.

    Paikallisten yhdistysten tuen lisäksi jokaisella 4H-yrittäjällä on oma vapaaehtoinen yritysohjaaja, joka tukee nuorta koko yrittäjyyden ajan.

    4H tukee nuoria työelämän ja yrittäjyyden alkumetreillä 4H-akatemian koulutusten ja taitoa lisäävien tehtävien avulla.

    Artikkelin aiheet
    4H-nuoret
    nuorten yrittäjyys
    koronapandemia
    kesätyö
    Suomen 4H-liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria