Ehdoton ei veronlisäykselle

Helsingin Sanomissa 6.11.2012 esitetään lannoiteveroa viljelijöille, jotta maailma pelastuisi. Artikkelissa VATT:n johtava ekonomisti Laukkanen väittää, ympäristötukien ehtojen noudattamatta jättämisen olevan yleistä. Täällä pellonpientareella taasen yritetään viimeiseen asti noudattaa mitä kummallisimpia ja käsittämättömämpiä ”EU-määräyksiä” tulojen menettämisen pelossa.

VATT:n mukaan ympäristötuki ei ole vähentänyt lannoitteiden käyttöä. Ja viljelijäpuolella ollaan harmissaan, kun lannoitusehtojen mukaan kasveille ei saa antaa riittävästi ravinteita. Esimerkiksi mallasohran jyväkoko kärsii siitä, että se ei saa riittävästi fosforia.

Lannoitteiden kalleus rajoittavat jo nyt riittävää ravinteiden tarjontaa kasveille. Tämä tulee eteen todella pahasti hivenravinnepuolella, joka taas tulee näkymään tuotteen laadussa.

VATT on huolissaan kesantopeltojen vähenemisestä. Toisaalta EU:ssa halutaan estää biopolttoaineiden valmistaminen ”ruuasta”. Eli suomalainen viljelijä ei saa viljellä rypsiä ja tehdä siitä karjalleen valkuaisrehua ja työkoneisiinsa polttoainetta. Suositaan mieluimmin eteläamerikkalaista (GMO?) soijaa ja fossiilista öljyä. Viljellä vai eikö viljellä, siinä pulma.

Artikkelin mukaan 50–60 prosenttia mereen päätyvästä fosforista on peräisin maataloudesta. Niin varmaan onkin, mutta siinä on ihminen välissä. Esimerkki eräältä sattumanvaraisesti valitulta elimäkeläiseltä pellolta: Ympäristötukiehtojen sallimat maksimimäärät ravinteille: typpi 120 kg/ha ja fosfori 17 kg/ha.

Pelto on lannoitettu siten, että siihen on mennyt typpeä 103 kg, fosforia 15 kg. Jyväsadon mukana on poistunut typpeä 84 kg/ha ja fosforia 18 kg/ha.

Typpeä ja fosforia on sitoutunut myös olkimassaan. Eli hyvällä sadolla pellosta otetaan irti enemmän ravinteita, kuin sinne laitetaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että maaperästä liukenee aina ravinteita, viljeltiinpä sitä tai ei. Oli se sitten metsää tai puistoa.

Minne ravinteet sitten joutuvatkaan, sen jälkeen kuin ne ovat maatilalta lähteneet, onkin sitten toinen juttu. Monessako jätevedenpuhdistamossa on typen talteenotto? Ja vaikka talteenotto olisikin, niin sillä saadaan typestä pois korkeintaan 80 prosenttia.

Tehdäänkö fosforille muuta, kuin saostetaan se rautasulfaatilla käyttökelvottomaan muotoon. Ja minne erotellut ravinteet sitten joutuvat puhdistamoilta? Lannoitteisiin käytettävä fosfori on rajallinen luonnonvara, jota ei saisi tuhota. Kaikki ravinteet olisi saatava takaisin elintarvikeketjun kiertoon, niin kuin aikoinaan on tehtykin. Nykyisin biokaasulaitokset jätevesipuhdistamojen yhteydessä ovat oiva apu tässä.

Laukkasen puheet perusteettomasta taloudellisista lisärasitteista maataloudelle ovat käsittämättömät ja niiden ajoitus tällaiseen lähes katovuoteen on maataloustuottajia syvästi loukkaavaa.

Kimmo Jokiranta

maanviljelijä

Kouvola

Avaa artikkelin PDF