• Otis-hurrikaanin runtelemassa eteläisessä Meksikossa kuolonuhrien määrä kohonnut lähes viiteenkymmeneen − yli 30 ihmistä vielä kateissa

    Viestintäyhteyksien katkeaminen alueella on vaikeuttanut vahinkojen laajuuden arviointia.
    Hävitystä Meksikon Tyynenmeren puoleisella rannikolla kylvänyt Otis on aiheuttanut myös laajoja sähkö-, vesi- ja puhelinkatkoksia. LEHTIKUVA/AFP.
    Hävitystä Meksikon Tyynenmeren puoleisella rannikolla kylvänyt Otis on aiheuttanut myös laajoja sähkö-, vesi- ja puhelinkatkoksia. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    30.10.202307:34
    STT–AFP

    Hurrikaani Otisin runtelemassa eteläisessä Meksikossa kuolonuhrien määrä on noussut jo lähes viiteenkymmeneen.

    Keskiviikkona Meksikon Tyynenmeren puoleiselle rannikolle rantautunut Otis on aiheuttanut myös laajoja sähkö-, vesi- ja puhelinkatkoksia.

    Vahvistettujen kuolonuhrien määrä alueella kapusi sunnuntaina 48:aan. Viranomaisten mukaan päälle 30 ihmistä on vielä kateissa.

    Viestintäyhteyksien katkeaminen alueella on vaikeuttanut vahinkojen laajuuden arviointia. Yhteyksiä on palautettu vaiheittain viikonlopun aikana.

    Myräkästä selvinneet paikalliset ovat syyttäneet, etteivät viranomaisten toimet myrskytuhoihin vastaamiseksi ole olleet riittäviä.

    Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) on kuvaillut hurrikaanin olleen yksi nopeimmin voimistuneista trooppisista sykloneista koskaan. Meksikon rannikkoa lähestyessään Otis-myrsky voimistui nopeasti viisiportaisen Saffirin-Simpsonin asteikon korkeimpaan luokkaan, mikä yllätti viranomaiset.

    Turistien suosimassa noin 780  000 asukkaan Acapulcossa ei ollut aiemmin nähty viitosluokan hurrikaania.

    Apua alueelle alkoi saapua vasta viikonloppuna.

    Alustavien arvioiden mukaan myrskyn aiheuttamat vahingot ovat suuruudeltaan noin 15 miljardin dollarin luokkaa.

    Hallituksen mukaan noin 273  000 kotia, 600 hotellia ja 120 sairaalaa vaurioitui, minkä lisäksi Otis jätti jälkeensä lukuisten ravintoloiden ja yritysten rauniot.

    Alueelle lähetettiin noin 17  000 hengen edestä turvallisuusjoukkoja sen jälkeen kun supermarketteja oli kerrottu ryöstetyn.

    Meksikon armeija ja laivasto puolestaan perustivat ilmasillan humanitaarisen avun toimittamiseksi alueelle.

    Hallitus on aiemmin sanonut, että erikoishoidon tarpeessa olevia uhreja kuljetetaan sairaaloihin muualla Meksikossa.

    Artikkelin aiheet
    Hurrikaani Otis
    Meksiko
    Acapulco
    myrskytuhot
    Maailman ilmatieteen järjestö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle