• Rinne paljastaa: Yritystukiin on tulossa muutoksia hallitusohjelmassa

    Lähestyvät EU-vaalit uhkaavat Rinteen mukaan viivästyttää hallitusneuvottelujen aikataulua.
    Rinteen mukaan kaksi kolmasosaa neuvotteluryhmistä sai työnsä eilen valmiiksi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Rinteen mukaan kaksi kolmasosaa neuvotteluryhmistä sai työnsä eilen valmiiksi. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    22.5.201911:51
    STT

    Hallituksen muodostaja Antti Rinteen (sd.) mukaan kaksi kolmasosaa neuvotteluryhmistä sai työnsä eilisen illan aikana valmiiksi. Asioita on kesken yhä muun muassa ilmastopöydässä sekä talous- ja veropöydissä.

    "En tiedä vielä, onko niissä tulossa tiukin vääntö, mutta asioita on ollut paljon ratkaistavana ja vielä on ratkaistava joitakin asioita", Rinne muotoili aamulla ennen neuvottelujen alkua.

    Rinne sanoi, että muun muassa yritystukiin on tulossa muutoksia, mutta ei kertonut millaisia.

    Puoluejohtajat kokoontuvat omaan neuvotteluunsa nyt aamulla. Rinteen mukaan läpi käytävää materiaalia on pöydässä jo paljon.

    Työllistämistoimista ei hänen mukaansa ole tullut puheenjohtajien pöytään vielä yhteenvetoa, joten hän ei osaa arvioida kokonaisuutta. Työllistämistoimia on valmisteltu useissa eri ryhmissä.

    "Kuuntelin äsken tilannekatsauksen ryhmistä, ja toimia on paljon."

    Lähestyvät EU-vaalit uhkaavat Rinteen mukaan viivästyttää aikataulua. Puheenjohtajien on valmistauduttava parina päivänä kahden tunnin tentteihin, ja vaalikamppailuakin pitäisi ehtiä käydä vielä lauantaina. EU-vaalit ovat sunnuntaina, jolloin ei muuta tapahdu.

    "Puheenjohtajat joutuvat osallistumaan niin moniin tentteihin, että ei keritä tällä viikolla käsitellä asioita niin kuin oli tarkoitus."

    Rinteen tavoite on edelleen, että hallitusohjelma olisi perjantaina valmis, mutta nyt näyttää hänen mukaansa siltä, että tarvitaan ehkä pari päivää lisää. Rinne kertoi käyneensä tilannetta läpi kaikkien neuvottelijoiden kanssa eilen puolisen tuntia ja kaikilla on hänen mukaansa tahto tehdä tästä hallitus.

    "Jos tämä on tahtotila, kyllä ne ratkaisut löytyvät."

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    hallitusohjelma
    yritystuki
    EU-vaalit
    hallitusneuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle