• Haja-asutusalueiden jätevesi-järjestelmät toimivat pääosin hyvin

    Uutiset
    4.5.201216:00
    MT toimitus

    KUOPIO (MT)

    Fosfori ja typpi puhdistuvat haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmistä pääosin hyvin. Myös suurin osa jätevesien mikrobeista poistuu jäteveden käsittelyssä.

    Orgaanisen aineen osalta sekä maapuhdistamot sekä laitepuhdistamot toimivat niin tehokkaasti, että jätevesiasetuksen tiukimmatkin vaatimukset täyttyivät.

    ”Uusien laitepuhdistamoiden tulokset puhdistustehon osalta olivat tasaisempia kuin aiemmissa tutkimuksissa. Myös vanhemmat maasuodattamot toimivat jätevesiasetuksen vaatimusten mukaisesti”, kertoi Savonia-ammattikorkeakoulun projekti-insinööri Ville Matikka torstaina Kuopiossa.

    Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoimassa kansallisessa hankkeessa tutkittiin jätevesijärjestelmien toimivuutta kenttäkokein ja rakennetuilla pilot-maasuodattamoilla.

    Aiemmissa tutkimuksissa havaitut erot maapuhdistamojen ja laitepuhdistamojen välillä olivat tasoittuneet. Tämä kertoo Matikan mukaan laitekehityksestä.

    Kenttäkokeissa pääpaino oli jo useampia vuosia käytössä olleiden maasuodattamoiden ja uusien laitepuhdistamojen seurannalla. Oikein rakennetun ja ylläpidetyn maapuhdistamon käyttöikä on noin 30 vuotta.

    ”Panospuhdistamojen tuloksia huonontaa yleensä aktiivilietteen kuoleminen ja kemikaalisyötön ongelmat.”

    Mikrobimäärille ei ole jätevesiasetuksessa asetettu raja-arvoja. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusinsinööri Riikka Vilppaan mukaan riittävän tehokkaan orgaanisen aineen ja ravinteiden puhdistuksen oletetaan vähentävän myös mikrobeja.

    Maissa, joissa jätevettä käytetään esimerkiksi golfkenttien kasteluun, mikrobeille on ohjearvot.

    ”Tutkimuksessa puhdistettu jätevesi täytti joissain tapauksissa jopa uimavesille asetetut vaatimukset”, totesi Matikka.

    Joissakin tilanteissa taudinaiheuttajamikrobit kuitenkin läpäisivät käsittelyjärjestelmän.

    Tällainen tilanne saattaa aiheuttaa paikallisen terveysriskin, jos mikrobit pääsevät talousveteen.

    Oleellisinta jätevesijärjestelmän valinnassa on oikean järjestelmän valitseminen oikeaan paikkaan. Esimerkiksi maapuhdistamo herättää kiinnostusta helppoudellaan.

    Mihinkään järjestelmään ei saa suhtautua huolettomasti, vaan kiinteistön omistajan on osattava hoitaa sitä säännöllisesti, muistutti ympäristökeskuksen asiantuntija Erkki Santala.

    ”Jätevesisuunnittelija ja jätevesineuvojan palveluja on syytä hyödyntää.”

    Tutkimushankkeeseen osallistuivat Suomen ympäristökeskus, Itä-Suomen yliopisto, Geologian tutkimuskeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Se on osa Tekesin vesi-ohjelmaa.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    jätevesijärjestelmät
    haja-asutusalueet
    vesihuolto
    ympäristönsuojelu
    Savonia-ammattikorkeakoulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria