• EK:n Häkämies Ylellä: Trumpin kaavailemien EU-tullien vaikutus Suomeen "miinusmerkkinen"

    Häkämiehen mukaan Trumpin tavoitteena on, että yritykset siirtäisivät tuotantonsa Yhdysvaltoihin. Asialla on kuitenkin myös toinen puoli.
    EK:n Jyri Häkämiehen mukaan EU:n on nyt tehtävä kaikki mahdollinen kauppadiplomatia, jotta tulleilta vältyttäisiin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    EK:n Jyri Häkämiehen mukaan EU:n on nyt tehtävä kaikki mahdollinen kauppadiplomatia, jotta tulleilta vältyttäisiin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Politiikka
    1.2.202513:39
    STT–

    Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mahdollisten EU-tullien vaikutus Suomeen olisi "lähtökohtaisesti miinusmerkkinen".

    ”On paljon kysymys siitä, onko yrityksellä tuotantoa Yhdysvalloissa, jolloin seuraukset ovat vähäisemmät. Jos on kysymys Yhdysvaltoihin kohdistuvasta viennistä, näitä yrityksiä on useita tuhansia”, Häkämies sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa.

    Trump on sanonut aikovansa asettaa tuontitulleja EU:lle. Hänen mukaansa EU on kohdellut Yhdysvaltoja erittäin huonosti. Häkämiehen mukaan EU:n on nyt tehtävä kaikki mahdollinen kauppadiplomatia, jotta tulleilta vältyttäisiin.

    Häkämiehen mukaan Trumpin tavoitteena on, että yritykset siirtäisivät tuotantonsa Yhdysvaltoihin. Asialla on kuitenkin myös toinen puoli.

    ”Laskelmat kertovat hyvin suoraan sen, että tämä kiihdyttää inflaatiota Yhdysvalloissa, tavarat kallistuvat, ja näin ollen tarkoitus kääntyy itseään vastaan.”

    Kanadaa, Meksikoa ja Kiinaa koskevia tulleja on määrä astua voimaan lauantaina. Kanadaa ja Meksikoa uhkaa 25 prosentin tuontitulli ja Kiinaa kymmenen prosentin tulli.

    Häkämiehen mukaan Yhdysvallat ja Trump pitävät päävastustajanaan Kiinaa. Hänen mukaansa tällä hetkellä ei vaikuta kovin todennäköiseltä, että Kiinan kanssa syntyisi sopimus, jolla maa välttäisi tullit. Jos tuontitullit tulevat voimaan, herää kysymys, kuinka se vaikuttaa Eurooppaan ja suomalaisiin yrityksiin.

    ”Kyllä tässä isoja tummia pilviä on, mutta tämä pitää ottaa vahvasti haasteena ja pitää tehdä kaikki mahdollinen”, Häkämies sanoi.

    Häkämiehen mukaan voi hyvinkin käydä niin, että kiinalaista tavaraa alkaa vyöryä Euroopan markkinoille, jos ne eivät enää käy kaupaksi Yhdysvalloissa korkeiden tullien vuoksi.

    ”Silloin ne hakevat uusia markkinoita ja tulevat varmastikin Euroopan markkinoille kilpailemaan suomalaisten yritysten ja eurooppalaisten yritysten kanssa.”

    Häkämiehen mukaan Euroopan on suojauduttava, jos tälle tielle joudutaan. Hän sanoi, että EU on valmistautunut tilanteeseen.

    EK:n johtaja Timo Vuori kommentoi Trumpin väläyttämiä EU-tulleja viestipalvelu X:ssä.

    ”Tullien "Trumpetti" törähti taas”, Vuori sanoi.

    Hänen mukaansa Suomessa ei kuitenkaan kannata panikoitua.

    ”Kyllä EU saa jotkut tullit niskaansa lähiaikoina, ja EU vastaa niihin. Epävarmuus kasvaa, mutta kauppasotaan vielä matkaa.”

    Vuori kertoo, että EK:n yrityskyselyn mukaan neljännes yrityksistä olisi lisäämässä Yhdysvaltain kauppaa.

    Toisessa päivityksessään Vuori esittää kysymyksen, voitaisiinko EU:n ja Yhdysvaltojen väliset tullit poistaa kokonaan ja markkinoiden sääntely yhdenmukaistaa.

    Lisää aiheesta
    • Copa toteaa tiedotteessaan ymmärtävänsä komission tavoitteet ja halun puuttua Venäjän vientituloihin. Järjestö kuitenkin muistuttaa viljelijöiden joutuvan kysymyksessä maksumieheksi.

      Politiikka ja talous | Viljelijät tyrmistyivät EU:n lannoitetulleista Venäjälle – hinnat nousisivat yli kipurajojen

      Tilaajalle
    • Komission tiedotteen mukaan lannoitteiden saatavuus pyritään pitämään tasaisena ja niiden hinnat viljelijöille kohtuullisina.

      Maatalous | EU on korottamassa venäläisten lannoitteiden tulleja – lannoitteiden hinnat yritetään pitää viljelijöille kohtuullisina

      Tilaajalle
    • Donald Trump vannoi maanantaina presidentin virkavalan.

      Politiikka | Itsevarma Trump haluaa rauhantekijäksi ‒ Eurooppa on vaarassa jäädä sivustaseuraajaksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa