• Keskon ruokakaupankannattavuus parani

    Uutiset
    26.10.201216:00
    MT toimitus

    Keskon suurimman liiketoimintaryhmän eli ruokakaupan myynti kasvoi hieman heinä–syyskuussa. Myös voittoprosentti kasvoi.

    Konserniin kuuluvan VV-auton liikevaihto laski heinä–syyskuussa noin 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kuluttajat ovat taloustilanteen vuoksi varovaisia. Autokaupan laskua jyrkensi alkuvuoden autoveromuutos.

    Käyttötavarakaupan liikevoiton 7,7 miljoonan euron pudotus edellisvuoteen verrattuna johtui lähinnä Anttilan ja K-Citymarketin kasvaneista kustannuksista ja Venäjän Intersportin heikosta kannattavuudesta.

    Keskolla on käynnissä säästöohjelma, jonka tavoite on vähentää kustannuksia viisi prosenttia kaikilla alueilla. Kuukausi sitten konserni ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut, joiden piirissä on noin 3 000 työntekijää. Neuvottelut koskevat satojen työpaikkojen vähentämistä.

    Investoinnit kuitenkin jatkuvat. Parhaillaan on rakenteilla Citymarketit Kokkolaan ja Valkeakoskelle sekä kuusi K-Supermarketia. Pietariin valmistuu Citymarketin tapainen kauppa joulukuussa.

    Kesko laajentaa myös verkossa. Vakiintuneen Netanttilan rinnalle on avattu citymarket.fi-verkkokauppa.

    Kesko odottaa päivittäistavarakaupan markkinoiden säilyvän vakaina.

    Sen sijaan käyttötavarakaupan, rautakaupan sekä auto- ja konekaupan markkinakehitykseen yhtiö ennakoi heikentymistä. MT–STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    ruokakauppa
    liikevoitto
    säästöohjelma
    verkkokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria