• Arvonlisävero, ulosotto, puolison toimet: Tässä kuusi yleisintä syytä siihen, miksi veronpalautus ei tipahtanut tänään tilille

    Jos veronpalautus ei ole tullut tilille, oman tilanteensa voi tarkistaa verkkopalvelusta.
    Jos ilmoitettu tilinumero on väärä, vanha tili on suljettu tai tilinumeroa ei ole ilmoitettu ollenkaan, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena OP:n kautta.
    Jos ilmoitettu tilinumero on väärä, vanha tili on suljettu tai tilinumeroa ei ole ilmoitettu ollenkaan, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena OP:n kautta. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset
    6.8.201909:45
    Terhi Pape-Mustonen

    Elokuun veronpalautukset on maksettu tänään 1,7 miljoonalle henkilöasiakkaalle, Verohallinto tiedottaa. Niillä jotka eivät ole vielä palautustaan saaneet, on veronpalautuspäivä syyskuun ja joulukuun välisenä aikana.

    Tilille maksettava veronpalautuksen määrä voi kuitenkin olla eri, mitä verotuspäätöksellä on ilmoitettu.

    Oman verotuksensa päättymispäivän sekä veronpalautuksen maksupäivän näkee saamastaan verotuspäätöksestä tai verkkopalvelu OmaVerosta. Veronpalautuksen maksuajankohta riippuu siitä, milloin asiakkaan verotus on päättynyt.

    Jos veronpalautus ei tullut tilille, oman tilanteensa voi tarkistaa OmaVerosta.

    Syy näkyy todennäköisesti sieltä tai asiakkaan heinäkuun alussa saamasta verojen yhteenvedosta, joten Verohallintoon ei tarvitse välttämättä olla yhteydessä.

    Yleisimpiä syitä sille, miksi veronpalautus ei tullut tilille ovat:

    1. Veronpalautusta on käytetty verojen maksuksi.

    Veronpalautusta käytetään verojen maksuksi verotuksen päättymispäivästä lähtien seuraavan kuun 4. päivään asti. Jos siis asiakkaan verotus on päättynyt esimerkiksi 10.6., veronpalautusta on käytetty siinä tapauksessa 12.6. erääntyneelle arvonlisäverolle tai muille oma-aloitteisille veroille, 24.6. erääntyneelle ennakkoverolle sekä 1.7. erääntyneelle perintö- tai lahjaverolle, jos asiakkaalla on ollut näitä maksettavanaan.

    Tämän jälkeen mahdollinen jäljelle jäävä määrä on palautettu 6.8. Jos asiakas maksoi veronsa eräpäivänä, on hänen oma maksunsa palautettu noin viikon kuluessa, ellei maksettavana ole ollut muita jo erääntyneitä veroja tai saman veron tulevia eriä.

    2. Asiakas on täydentänyt tai korjannut esitäytettyä veroilmoitusta.

    Veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat tällöin muuttua. Jos veronpalautuksen maksupäivä on siirtynyt, siitä saa tiedon uudessa verotuspäätöksessä ja OmaVerossa. Uusi verotuspäätös saapuu lokakuun loppuun mennessä.

    3. Puoliso muutti omaa veroilmoitustaan.

    Puolisoiden verotus päättyy aina samaan aikaan ja myös veronpalautuksen maksupäivä on puolisoilla sama.

    4. Verohallinto sai asiakkaan verotusta koskevaa tietoa muualta ja verotus on jatkunut.

    Tällöin myös veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat muuttua.

    5. Oikea tilinumero ei ole Verohallinnon tiedossa.

    Jos ilmoitettu tilinumero on väärä, vanha tili on suljettu tai tilinumeroa ei ole ilmoitettu ollenkaan, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena OP:n kautta. Pankki lähettää ilmoituksen, kun veronpalautus on saatavilla Osuuspankin kassapalveluita tarjoavista konttoreista.

    6. Asiakkaalla on velkaa ulosotossa.

    Ulosottoviranomainen on käyttänyt veronpalautuksen ulosotossa olevien velkojen maksuksi.

    Verohallinnon verkkopalvelu:

    OmaVero

    Artikkelin aiheet
    veronpalautus
    verotus
    Verohallinto
    OmaVero
    ulosotto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria