• Harvinainen syystulva pohjalaismaakunnissa – Esimerkiksi Pattijoella tulva vei jokeen pyöröpaaleja ja kasteli asuinrakennuksia

    Järvien vedenpinnat ovat lähes koko maassa tavanomaista korkeammalla.
     Kruunupyynjoki on tulvinut pelloille.
    Kruunupyynjoki on tulvinut pelloille.  Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
    Uutiset|Ympäristö
    15.10.202314:12
    Juho Mäkelä

    Sateet ovat nostaneet joet tulvalukemiin erityisen nopeasti Pohjanmaan maakunnissa, Vesi.fi-verkkopalvelussa kerrotaan. Tulvavaroitus oli sunnuntaina päivällä voimassa Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa ja Pohjanmaalla.

    Keskiviikon sateet olivat runsaimmat vesistöissä Oulusta Ähtävänjoelle. Voimakkainta vedenpintojen nousu on ollut Pohjois-Pohjanmaalla Pattijoella, Haapajoella, Kalajoella ja Siikajoella.

    Raahessa Pattijoki on tulvinut liikenneväylille, saartanut ulkorakennuksia, kastellut muutaman asuinrakennuksen ja aiheuttanut lisäksi useiden asuinrakennusten suojaustarpeita.

    Pattijoen tulva vei pellolta jokeen muun muassa pyöröpaaleja. Tälläiset voivat tukkia pienempiä siltoja tai rumpuja ja aiheuttaa sitten yllättävää veden nousua.

    Raahessa Haapajärven tekoaltaan pinta on noussut yli säännöstelyn ylärajan ja nousun hillitsemiseksi juoksutuksen lisäksi vettä pumpataan altaasta.

    Myös Kalajoen kaupungissa, Kokkolassa ja Siikajoella on tehty tulvavahingontorjuntaa, kun vesi on noussut alaville alueille ja kastellut muun muassa kellareita. Tällä hetkellä jokien virtaamat ovat vielä pääosin laskussa perjantain ja lauantain ollessa vähäsateisempia.

    Lappajärven pinta on sateisen syksyn ansiosta korkeammalla kuin kertaakaan syksyllä vuodesta 1939 alkaneella havaintojaksolla.

    Etelä-Pohjanmaalla vesi on tulvinut alavimmille pelloille muun muassa Lapuanjoen Liinamaassa. Ähtävänjoella virtaama nousi poikkeuksellisen suureksi. Herrforsin voimalaitoksella virtaama oli torstaina noin 67 m3/s, mikä on samaa luokkaa kuin mittaushistorian suurin havainto keväältä 1982.

    Kälviänjoella virtaama ei ole ollut yhtä suuri sitten vuoden 2000 kevättulvan. Lappajärven pinta on sateisen syksyn ansiosta korkeammalla kuin kertaakaan syksyllä vuodesta 1939 alkaneella havaintojaksolla.

    Vedenpinnat ovat korkealla monin paikoin myös Lounais-Suomen ja Kainuun alueilla. Järvien vedenpinnat ovat lähes koko maassa ajankohdan tavanomaista korkeammalla. Erityisen korkealla pinnat ovat Suomenselän alueella, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Kokemäenjoen vesistön pohjoisosissa.

    Järvet jatkavat nousuaan vielä ainakin lähipäivinä. Järvien vedenpinnat ovat lähes koko maassa tavanomaista korkeammalla. Erityisen korkealla pinnat ovat Suomenselän alueella sekä Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla.

    Koko syksyn sademäärät ovat laajoilla alueilla olleet erittäin runsaita, mikä on kyllästänyt maaperän ja täyttänyt järvet ja joet ääriään myöten. Tästä syystä viime päivien runsaat sateet erityisesti länsirannikolla vaikuttivat nopeasti vedenkorkeuksiin.

    Suuret vesimäärät voivat saada veneet, laiturit ja muut matalalla sijaitsevat rakenteet liikkeelle.

    Sunnuntaille ja maanantaille ennustetut uudet sateet voivat vielä nostaa jokien vedenpintoja etenkin Lounais-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Pohjanmaan pienimmät joet ehtivät kääntyä laskuun ennen viikonlopun sadealueita, eikä näissä todennäköisesti sade nosta pintoja edellisen huipun tasolle.

    Myöskään Pattijoen pinta ei nousse enää edellisen huipun tasolle, vaikka joen alaosille vaikuttaa myös merenpinnan nousu. Siikajoella ja Kalajoella joet voivat tulvia viikonloppuna laajemmin alavimmille pelloille ja saattavat katkaista paikallisteitä.

    Suuret vesimäärät voivat saada veneet, laiturit ja muut matalalla sijaitsevat rakenteet liikkeelle. Omistajien kannattaa tarkistaa kiinnitykset ja tarvittaessa varautua nostamalla omaisuus ylemmäksi pois tulvaveden ulottuvilta.

    Tietosisällön Vesi.fi -sivustolle tuottavat Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Ilmatieteen laitos ja Tulvakeskus yhteistyössä vesialan asiantuntijaorganisaatioiden kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Sateet painottuvat Pohjois-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle yltävälle alueelle. LEHTIKUVA.

      Sää | Sateet nostavat vedenpintoja viikonloppuna Itä-Suomessa ‒ paikalliset tulvat mahdollisia

    • Viime viikonvaihteessa Skatilan sillan mittausasemalla Kyrönjoen tulva osoitti rauhoittumisen merkkejä, mutta tilanne voi muuttua sateiden takia.

      Ympäristö | Vesisateet nostavat jokien vedenpintoja uuteen huippuunsa

    • Pelto ja paalit lainehtivat veden varassa Vihdissä.

      Sää | Pellot lainehtivat Etelä-Suomessa: ”Hankalalta tilanne näyttää, mutta toivoa ei tässä vaiheessa ole menetetty”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä