• Lämpimät ilmavirtaukset sulattivat Itämeren jäät

    Perämeri pysyi viime talvena osittain sulana, mitä ei tiedetä aiemmin varmuudella tapahtuneen.
    Perämerikään ei välttämättä tulevina vuosina enää jäädy näin kunnolla.
    Perämerikään ei välttämättä tulevina vuosina enää jäädy näin kunnolla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.10.201521:47
    Maikki Kulmala

    Viime talvi oli jäiden puolesta poikkeuksellisen leuto. Ilmatieteen laitoksen(IL) tutkijat ovat selvittäneet, että etenkin kevättalvella suhteellisen pohjoista rataa kulkeneet myrskyt sekä niihin liittyvät lämpimät ja voimakkaat ilmavirtaukset Atlantilta selittävät leutoutta.

    Ilmastonmuutos voi tutkijoiden mukaan vaikuttaa lämpenemisen lisäksi ilmakehän kiertoliikkeeseen ja myrskyjen reitteihin.

    Pohjois-Atlantin oskillaatioindeksi, jolla mitataan Islannin ja Azorien välistä ilmanpaine-eroa, oli korkeampi kuin minään aiempana talvena. Sen seurausta ovat lämpimät ja voimakkaat ilmavirtaukset Pohjois-Atlantilta pohjoiselle Itämerelle.

    Tätä voimisti Föhn-ilmiö, joka syntyy merellisen ilmamassan ylittäessä Köli-vuoriston. Viime talven lämpimyyteen vaikutti myös suhteellisen pohjoinen myrskyrata verrattuna esimerkiksi leutoon talveen 2007—08, jolloin Perämeri kuitenkin jäätyi kokonaan.

    Leudoin talvi ainakin sitten vuoden 1720

    Koko Itämeren merijään maksimilaajuus oli toiseksi pienin sitten jäätalven 2007—08.

    "Nykyisen ilmastollisen 30-vuotisjakson poikkeuksellisuutta kuvaa se, että merijään enimmäislaajuudella mitattuna koko jakso on hyvin todennäköisesti leudoin sitten vuoden 1720, jolloin havaintoaineisto alkaa", IL:n tutkimusprofessori Petteri Uotila kertoo.

    Tutkimuksessa verrattiin sääolosuhteiden kuten tuulen, lämpötilan ja pilvisyyden, eroja kylminä ja lämpiminä jäätalvina.

    Perämerellä oli viime vuoden helmikuusta huhtikuuhun leudompaa ja tuulisempaa kuin vuonna 2008.

    Sen sijaan veden lämpötilat eivät juuri poikenneet aikaisemmista vuosista. Tämä osoittaa, että merellisillä olosuhteilla on merijään laajuuteen vähemmän merkitystä kuin meteorologisilla olosuhteilla.

    Tarve jäänmurtajille vähenee, paikallisesti silti eroja

    Ilmastomallit ennustavat talvien muuttuvan leudommiksi Itämerellä tällä vuosisadalla.

    Ilmastomallien perusteella on odotettavissa, että myös leudot jäätalvet, jolloin Perämeri pysyy avoimena, yleistyvät nopeasti.

    Kun jääolot helpottuvat, myös tarve jäänmurtajien käytölle vähenee.

    Ajoittain jääolot voivat kuitenkin paikallisesti olla vaikeitakin, sillä nopeasti liikkuva ohut jää voi voimakkaitten tuulten ajamana pakkautua rannikkoa vasten satamien edustoille.

    Näin kävikin viime talvena Perämeren pohjoisosassa, missä useat jäänmurtajat pitivät laivaväyliä avoimina.

    Artikkelin aiheet
    Itämeren jäät
    ilmastonmuutos
    Perämeri
    myrskyt
    jäänmurtajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria