• Luonto-Liiton kevätseuranta: Kesä koitti Lappiinkin

    Kevätseurannassa kertyi tänä keväänä yli 10 000 havaintoa.
    Kielo kukkii runsaana Etelä-Suomessa Oulu-Kuhmo linjalle saakka.
    Kielo kukkii runsaana Etelä-Suomessa Oulu-Kuhmo linjalle saakka. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    15.6.201814:10
    Maikki Kulmala

    Vuoden viimeisenä kevätseurannan havaintoviikonloppuna 9.–10.6. teemana olivat lepakot.

    Vaikka viikonlopun lepakkohavainnot jäivät niukoiksi, kevään aikana havaintoja on saatu mukavasti eri puolilta Suomea. Havainnot ovat painottuneet eteläiseen Suomeen ja länsirannikolle, missä lepakoita esiintyykin eniten. Pohjoisimmat nahkasiivet havaittiin Iissä Pohjois-Pohjanmaalla.

    Parhaillaan pohjoisimmassa Suomessa kukkivat alkukesän kasvit mustikka, kullero ja oravanmarja. Oravanmarjan kukinta on Etelä- ja Keski-Suomessa nyt parhaimmillaan. Myös kielo kukkii runsaana Etelä-Suomessa Oulu-Kuhmo linjalle saakka, mutta sitä pohjoisempaa havainnot puuttuvat.

    Muuttolinnuista viimeisten joukossa saapuvia tervapääskyjä on nähty lähes koko Suomessa Käsivarren Lappia lukuun ottamatta. Käen kukunnan alkamisesta Etelä-Suomessa raportoitiin jo aiemmin, mutta silloin kaikki havainnot Lapista puuttuivat. Nyt käen raportoitiin olevan yleinen ainakin Kolarin korkeudelle saakka.

    "Kevätseuranta alkoi tänä vuotta kaksi viikkoa tavanomaista aikaisemmin, mutta kevät ei piitannut uudesta aikataulustamme. Maaliskuu oli kylmempi kuin vuosiin, ja se näkyi selvästi myös alkukevään havaintojen niukkuudessa", summaa luonnonharrastaja Antti Salovaara Luonto-Liitosta.

    Toisaalta toukokuu oli Suomen mittaushistorian lämpimin, ja loppukevät ja alkukesä uhkaavankin kuivat.

    "Moni luonnonystävä vei teemalajimme siilin avuksi vesikippoja maastoon, ja havaintoja lajista kertyi ennätyksellisen hyvin", Salovaara kertoo.

    "Voimme ahkerien kevätseuraajien työstä kiittäen todeta, että havaintoja saatiin tänä keväänä yli 10 000, kaikki lajit ja jokseenkin koko Suomen kattaen. Pöytälaatikkoon jääneitä havaintoja ehtii ilmoittaa vielä kesäkuun loppuun asti", kannustaa Salovaara.

    Luonto-Liiton kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla.

    Kevätseurannan havaintoja voi ilmoittaa milloin vain, mutta erityisesti toivotaan havaintoja, jotka tehdään kevätseuranta-viikonloppuina. Niiden perusteella saadaan kattava kuva Suomen keväästä tietyllä hetkellä.

    Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön. Havainnot ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella kevätseurannan nettisivuilla.

    Artikkelin aiheet
    Luonto-Liitto
    kevätseuranta
    luontohavainnot
    suomen luonto
    kesän saapuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle