• Saarikko kritisoi hallitusohjelman keskittämistä ja rikkaiden veroalea – ”Kannan syvää huolta, että vastakkainasettelu tulee kasvamaan”

    Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kehuu hallituksen maa- ja metsätalouskirjauksia, jotka vastaavat hänestä hyvin keskustan näkemyksiä.
    Saarikon mukaan tulitukea hallitus tulee saamaan keskustalta järkevissä asioissa.
    Saarikon mukaan tulitukea hallitus tulee saamaan keskustalta järkevissä asioissa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    17.6.202317:30
    Santeri Nousjoki

    Väistyvän valtiovarainministerin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mielestä hallitusohjelman pituudesta huolimatta moni asia jäi vielä auki.

    ”Paljon siellä on hyvää esimerkiksi yrittäjyyteen ja työmarkkinoihin liittyen”, Saarikko listaa.

    Hallitus on onnistunut Saarikosta hyvin tunnistamaan talouden kokonaiskuvan, jonka keskusta jakaa.

    ”Velkaantumisen määrää on hillittävä”, hän linjaa.

    Hyvät kirjaukset eivät vielä sinällään hänestä takaa onnistumisia, vaan käytännön päätökset sanelevat lopputuloksen. Saarikon mielestä ohjelmassa näkyy vahvasti kokoomuksen kädenjälki.

    ”Kyllä perussuomalaiset ovat jääneet täysin kokoomuslaisten jalkoihin”, hän sanoo.

    Saarikko kritisoi perussuomalaisten vaalipuheita polttoaineiden hinnanlaskusta, terveydenhuoltoon panostamisesta ja sosiaalitukien koskemattomuudesta, sillä näin ei tapahtunut lopulta.

    ”Polttoaineveron 2,5 sentin alennuksen maksattamista matkailu- ja ravintola-alalla sekä lääkkeiden käyttäjillä en pidä oikeudenmukaisena. Hallitus myös nostaa jakeluvelvoitetta nykytasosta, mikä todennäköisesti nostaa polttoaineen hintaan”, Saarikko perustelee.

    ”Kirjauksista on kuitenkin pitkä matka käytäntöön” Annika Saarikko

    Keskustan asennetta oppositiokaudelle Saarikko kuvaa rakentavaksi. Saarikon mukaan on monia asioita, joita keskusta tulee tukemaan. Näissä keskusta toivoo vilpittömästi hallituksen onnistuvan.

    ”Kun hallitusneuvotteluiden alkaessa sanoimme antavamme mahdollisuuden hallitukselle, niin tarkoitimme sitä”, hän avaa.

    Yhdistäviksi linjoiksi keskustan ja hallituksen välillä Saarikko mainitsee esimerkeiksi EU-vaikuttamisen, valkoposkihanhet ja maatalouden kannattavuuden parantamisen.

    ”Toivomme myös, että työmarkkinoita saadaan rakentavasti uudistettua ja talous saadaan kuntoon.”

    Maatalousosiossa on Saarikon mukaan paljon oikeita asioita, kuten lunastuslaki ja elintarvikevienti, joiden keskusta toivoo onnistuvan. Kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla, jotka johtavat maa- ja metsätalousministeriötä ja -valiokuntaan, on hänestä nyt näytön paikka.

    ”Maaseudun kehittämisen osalta kannan kuitenkin huolta, miten alaan kohdistuvat leikkaukset käytännössä toteutuvat”, Saarikko huomauttaa.

    Hallituksen metsäpolitiikka on Saarikosta täysin keskustan linjan mukainen, kuten on myös maataloudenkin tilannekuva. Järkevissä asioissa Saarikko lupaa keskustalta tuen hallitukselle.

    ”Kirjauksista on kuitenkin pitkä matka käytäntöön, kun Säätytalon ulkopuolella kuvioon astuvat Brysselin herrat ja työmarkkinoiden toinen osapuoli”, hän lisää.

    ”Ohjelma haiskahtaa lähipalveluiden karsimiselta” Annika Saarikko

    Pelkkiä yhtäläisyyksiä hallituksen kanssa kuitenkaan keskustalla ole, vaan Saarikon mukaan erottavia arvovalintoja on paljon. Ensimmäinen selvä ero suhtautumisessa keskittämiseen.

    ”Ohjelma haiskahtaa lähipalveluiden karsimiselta. Rivien välistä eniten huolestuttaa lähilukioiden, ammatillisen koulutuksen ja terveydenhuollon palveluverkon kohtalo”, Saarikko kritisoi.

    Toinen näkemysero hallituksen ja keskustan välillä on Saarikosta heikompiosaisiin kohdistuvat leikkaukset samalla, kun rikkaiden verotusta madalletaan.

    ”Kannan syvää huolta, että vastakkainasettelu tulee kasvamaan. Kovien leikkauksien aikaan ei olisi kannattanut tehdä veronkevenyksiä, jotka itse asiassa kasvattaa velanoton painetta”, hän lopettaa.

    Lisää aiheesta
    • Soini vieraili MT Live -studiossa ennen vaaleja. Silloin hän ennusti pitkiä hallitusneuvotteluja.

      Politiikka | Timo Soini roimii perussuomalaisia salkkujaosta kovin sanoin – ”amatöörit”

    • Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää oli tyytyväinen hallitusohjelman kirjauksiin.

      Hevoset | Hallitusohjelmassa hevosalalle myönteisiä kirjauksia – ”Äärimmäisen hyvältä kuulostaa”

    • Hallitus aikoo tukea maatalousyrittäjien asemaa esimerkiksi siten, että Välitä viljelijästä -projektista tehdään pysyvä toimintamalli ja lomituspalvelut säilytetään vähintään nykyisellä tasolla.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus on valmis puuttumaan elintarvikemarkkina-, kilpailu- ja hankintalakiin elintarvikeketjun tasapainottamiseksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa