• Virkaan viime syksynä

    Uutiset
    27.3.201315:00
    Eija Mansikkamäki

    49-vuotias lääketieteen tohtori Päivi Sillanaukee hyppäsi kansliapäällikön saappaisiin viime syksynä edeltäjänsä Kari Välimäen erottua tehtävästä. Välimäen arveltiin lähteneen, koska politiikan povattiin sotkevan sote-uudistuksen jo silloin.

    Sillanaukee ei pidä harppaustaan suurena, sillä hän oli miettinyt samoja palvelurakenneasioita neljä vuotta ministeriössä ylijohtajana.

    ”Olen viihtynyt. Vähemmälläkin työllä voisi leipänsä saada, mutta toisaalta julkiseen sektoriin liittyy halu olla rakentamassa parempaa yhteiskuntaa.”

    Kokoomustaustainen Sillanaukee on syntynyt Nokialla ja toiminut Tampereella kunnallispolitiikassa ja apulaiskaupunginjohtajana. Koti on edelleen Tampereella Pyhäjärven rannalla, missä kahden pian täysi-ikäisen pojan äiti kävelee, hiihtää jäällä ja golfaa.

    Sillanaukee opiskeli Jyväskylässä musiikkia ennen lääkärikoulua. Oma soitin on 38-kielinen kantele, jolla hän soitti viimeksi tangoja ja Myrskyluodon Maijan äitinsä 70-vuotisjuhlissa tammikuussa.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Päivi Sillanaukee
    sosiaali- ja terveysministeriö
    kansliapäällikkö
    ura
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria