• Hallitus esittää varainsiirtoveron alentamista, tavoitteena parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta

    Jos laki hyväksytään, se tulee voimaan vuodenvaihteessa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti jo tästä päivästä lähtien.
    Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että tavoitteena on muun muassa parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta vähentämällä varainsiirtoveron vaikutusta muuttamiseen. LEHTIKUVA / Jarmo Stenmark.
    Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että tavoitteena on muun muassa parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta vähentämällä varainsiirtoveron vaikutusta muuttamiseen. LEHTIKUVA / Jarmo Stenmark.  
    Uutiset|Talous
    12.10.202315:34
    STT–

    Hallitus esittää varainsiirtoverokantojen alentamista kiinteistöjen sekä asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden osalta.

    Hallituksen esityksen mukaan kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee neljästä prosentista kolmeen. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöyhtiöiden kaupoissa esitetty muutos on kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin. Muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenisi nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.

    Ministeriö kertoo, että tavoitteena on muun muassa parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta vähentämällä varainsiirtoveron vaikutusta muuttamiseen. Toimella pyritään myös helpottamaan rakennusalan heikentynyttä suhdannetilannetta.

    ”Varainsiirtoveron merkittävä keventäminen on ennen muuta askel kohti tehokkaammin toimivaa kiinteistö- ja asuntomarkkinaa. Toivon myös työn perässä muuttamisen helpottuvan uudistuksen myötä. Esityksen on lisäksi tarkoitus helpottaa vaikeaa tilannetta rakennusalalla”, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo tiedotteessa.

    Jos laki hyväksytään, se tulee voimaan vuodenvaihteessa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti jo tästä päivästä lähtien. Verohallinto kertoo, että se palauttaa automaattisesti liikaa suoritetun varainsiirtoveron korkoineen ensi vuoden alkupuolella niille, jotka tekevät asunto- ja osakekauppoja loppuvuoden aikana.

    Samalla hallitus esittää ensiasuntojen verovapauden poistamista. Alle 40-vuotiaiden täysi-ikäisten ei ole tähän asti tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa ensiasunnostaan, jos tietyt ehdot täyttyvät. Asunnosta on esimerkiksi pitänyt omistaa vähintään puolet, ja se on pitänyt ostaa vakituiseksi omaksi asunnoksi.

    Ensiasuntoja koskeva muutos tulisi toteutuessaan voimaan vuoden alussa. Valtiovarainministeriön mukaan tällä osaksi rahoitettaisiin arvonlisäverokantojen alentamista. Viime vuonna ensiasunnon verovapautta sovellettiin noin 23  000 asunto-osakkeen sekä 13 000 asuinkiinteistön kaupassa.

    Valtiovarainministeriö arvioi, että veroprosenttien alentaminen pienentäisi varainsiirtoverokertymää vuositasolla 144 miljoonalla eurolla. Ensiasunnon verovapauden poistaminen kuitenkin kasvattaisi tuottoa arviolta 74 miljoonalla eurolla vuodessa, joten yhteensä verokertymä alenisi vuositasolla 70 miljoonalla eurolla.

    Artikkelin aiheet
    varainsiirtovero
    asuntomarkkinat
    hallitus
    verouudistus
    rakennusala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria