• Säteilyturvakeskus: Olkiluoto 3:n käyttöönottotestien yhteydessä on tapahtunut kaksi reaktorin pikasulkua – laitoksen järjestelmät toimivat suunnitellulla tavalla

    Stuk korostaa, että OL3:n käyttöönottokokeet ovat tähän mennessä osoittaneet, että laitos toimii turvallisesti.
    OL3-voimalan sähköntuotanto alkaa helmikuun lopussa.  Säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa kesällä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    OL3-voimalan sähköntuotanto alkaa helmikuun lopussa. Säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa kesällä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    7.2.202217:00
    STT

    Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin käyttöönottotestien yhteydessä on tapahtunut tammikuussa kaksi reaktorin pikasulkua, kertoo Säteilyturvakeskus (Stuk).

    Stukin mukaan kaikki laitoksen järjestelmät toimivat tilanteissa suunnitellulla tavalla ja tapahtumien merkitys turvallisuudelle oli niin vähäinen, ettei niitä voitu edes sijoittaa ydinlaitostapahtumien turvallisuusasteikolle.

    Reaktoripikasulun tarkoitus on varmistaa, ettei laitos pääse sellaiseen tilaan, että ydinturvallisuus vaarantuisi.

    Stuk korostaa, että OL3:n käyttöönottokokeet ovat tähän mennessä osoittaneet, että laitos toimii turvallisesti.

    Ensimmäisen kerran pikasulku tapahtui 14. tammikuuta ja toinen 29. tammikuuta. Kolmas helmikuuta Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti, että OL3:n sähköntuotannon aloitus viivästyy. Sähköntuotannon oli määrä käynnistyä tammikuun lopussa, mutta aloitus siirtyi tälle kuulle.

    Stuk kertoo, että TVO nostaa reaktorin tehoa asteittain ja varmistaa, että laitos toimii suunnitelmien mukaisesti. Kun testien yhteydessä on huomattu, että jotain pitää muuttaa, muutokset tehdään turvallisessa tilassa ja laitos ajetaan tarvittaessa alas.

    Säteilyturvakeskus myönsi tammikuun alussa TVO:lle luvan nostaa OL3:n reaktorin tehon yli viiteen prosenttiin sen täydestä tehosta. Seuraavan kerran TVO tarvitsee Stukin luvan, kun se aikoo nostaa reaktorin tehon yli 30 prosenttiin täydestä tehosta.

    TVO:n aikataulun mukaan OL3:n sähköntuotanto alkaa helmikuun lopussa, kun reaktorin teho on noin 25 prosenttia. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa näillä näkymin heinäkuussa.

    Artikkelin aiheet
    Olkiluoto 3
    Säteilyturvakeskus
    Teollisuuden Voima
    ydinvoima
    reaktorin pikasulku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria