• Lähiruoka on aina slow foodia

    Uutiset
    6.9.201316:00
    MT toimitus

    OULU (MT)

    Meikäläisellä lähiruualla ja suuren maailman slow foodilla (hidas ruoka) on paljon yhteistä. Jälkimmäisen keskeiset tunnukset: ”maukasta, puhdasta ja reilua” kelpaavat hyvin myös lähiruuan edistäjille.

    ”Puhtaat kotimaiset raaka-aineet ja pohjoiset olot antavat ruualle erityisiä ominaisuuksia. Kuluttajat haluavat lähellä, eettisesti kestävällä tavalla tuotettua ruokaa”, puheenjohtaja Kaisu Merilä Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta sanoi Pohjoiset arktiset maut -ruokaseminaarissa Oulussa.

    ”Lähiruoka on aina slow foodia”, vakuutti puolestaan Minna Junttila Slow Food Keski-Suomesta.

    Hienosta nimestään huolimatta slow food ei ole hienostelua eikä seitsemän ruokalajin aterioita. Esimerkiksi Italiassa se voi koostua paikallisista juustoista tai makkaroista ja leivästä, ja painikkeeksi otetaan vettä.

    ”Tärkeimpiä periaatteita on, että hyvä ruoka kuuluu kaikille. Ja reiluus koskee myös tuottajia.”

    Slow food -ajatuksen syntysijoilla Italiassa liikkeellä on hyvin läheiset suhteet tuottajiin. Puhutaan kuluttajista tuottajakumppaneina tai kanssatuottajina. Hyvää suomalaista nimeä ei ole vielä keksitty.

    Liikkeen ajatus on tuoda tuottajat ja kuluttajat yhteen. Kuluttaja pitää saada ymmärtämään, miksi paikallisesta tuotteesta kannattaa maksaa vähän enemmän.

    Slow food syntyi alunperin Italiassa vastauksena pikaruuan yleistymiselle. Yksi liikkeen ajatuksia on suosia vähän tunnettuja ja suojella uhanalaisia ruokia. Paikalliset maut ja ruuan valmistustavat ovat arvokasta perintöä.

    Suomessa ei vielä ymmärretä oman ruokaperinteemme arvoa. Esimerkiksi Slow Food -yhteisön ylläpitämään makujen arkkiin, liki tuhannen ruokalajin joukkoon, on ilmoitettu vain yksi suomalainen ruoka, kalakukko.

    Italian kunniakonsuli Ulla Paananen Oulun pöytäkunnasta löysi helposti monia säilyttämisen arvoisia ja katoamisvaarassa olevia ruokia jo pelkästään Pohjois-Pohjanmaalta.

    ”Rössypottu on ilman muuta uhanalainen. Juhannusjuusto, leipäjuustot, rieskaperinne.. ”

    Kaksipäiväisen Pohjoiset arktiset maut -ruokaseminaarin teemana on pohjoinen kiireetön elämä ja ruoka. Seminaarin järjestää Pro Agria Oulun ja Oulun Maa- ja kotitalousnaisten toteuttama Bothnia à la carte -hanke paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    slow food
    Oulu
    Pohjoiset arktiset maut
    suomalainen ruokaperinne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle