• Seniori, juniori ja omistaja

    Uutiset
    26.7.201316:00
    HANNA SALONEN

    Uudistus tuo eri ikäluokille uusia mahdollisuuksia. Nuorille, jotka tähtäävät ammattimaiseen toimintaan, tulee uusi etappi, juniorilisenssi. Sen yläikäraja on 25 vuotta.

    Toisessa ääripäässä on seniorilisenssi, jonka voi hankkia ajoluvasta luopuva yli 60-vuotias. Seniorilisenssiläiselle jää oikeus lämmittää hevosta raveissa sekä ohjastaa koelähdöissä ja harjoitusraveissa.

    Ponilisenssi jaetaan kolmeen ikäryhmään.

    Valmentajien ja ohjastajien lisäksi kilpailevien hevosten omistajat ovat jatkossa tarkemmin Hippoksen tiedossa.

    Jokaisen kilpailevan hevosen takaa on löydyttävä omistajalisenssi. Se voi olla joko henkilöllä tai tallinimellä. Näin esimerkiksi opetuslähtöpalkkiot löytävät hevosen omistajan tilille.

    ”Harrastaminen on vapaata, jokainen voi ostaa hevosen. Mutta kilpailupuolella on vaateita, joiden on täytyttävä”, perustelee Hippoksen kilpailutoimenjohtaja Jukka Niskanen.

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    hevonen
    Hippos
    lisenssijärjestelmä
    kilpailutoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle