• Sukulan ohjelmalla on aito tausta

    Uutiset
    15.3.201315:00
    MT toimitus

    Jyrki Sukulan makujen maa-ohjelma esittelee 11 suomalaista maatilaa ja tarjoaa hetken kuvia tilan arjesta. Helsingin Sanomat uutisoi ohjelman TV-sivuillaan ja epäili, että ohjelma on ruokatehtaiden kuvankiillotusohjelma.

    Maaseudun Tulevaisuus esitteli Jyrki Sukulan ja ohjelman perjantain 8.3. numerossa.

    Ohjelma on toki viihdeohjelma, mutta voin vakuuttaa, että ohjelmalla on syvällisempi ja aito tausta, josta haluan kertoa.

    Isoisäni toimi sodan aikana Helsingissä Hermanni-Vallilan piirissä ruokahuollon vastaavana henkilönä.

    1960-luvulla, kun olin lapsi, isoisäni vei minut useasti Vallilan siirtolapuutarhaan tapaamaan ystäviään. Siellä opin, että Helsingin lähiseudun viljelijät ja siirtolapuutarhat pelastivat Helsingin nälkäkuolemalta.

    Moni tila antoi vähästäänkin yhteiseen laariin. Siirtolapuutarhoista saatiin omenista ja marjoista vitamiinit työläisperheisiin.

    Olen toiminut 25 vuotta Kasvinsuojeluseurassa ja tutustunut sinä aikana tuhansiin viljelijöihin. Joistakin on tullut ystäviäni.

    Sain kunnian osallistua maa- ja metsätalousministeriön kasvinsuojelun kansallisen toimintaohjelman työryhmään. Sain osastopäällikkö Kirsi Heinoselta epävirallisen toimeksiannon miettiä kuluttajaviestintää tulevasta IPM-kasvinsuojeluohjelmasta.

    Olen jo pitkään halunnut toteuttaa jotain, joka kertoisi siitä rankasta ja ammattitaitoisesta työstä, jota viljelijät joka päivä tekevät. Kolme vuotta kului ja satoja työtunteja ylipuhuessa monia ihmisiä. Vihdoin palaset loksahtivat kohdalleen.

    Löysin tv-tuotantoyhtiön, jonka toimitusjohtaja oli itsekin maatilalta kotoisin. Hän tunsi Jyrki Sukulan. Makujen Maa ei ole kuvankiillotusohjelma. Jyrki Sukula on rehellisesti kotimaisen ruuan puolesta puhuva henkilö ja olen iloinen, että saimme juuri hänet ohjelmaan.

    Avoin ruokakeskustelu on tämän aikakauden vaatimus. Se on aiheellinen ja tarpeellinen. Koen sen jo omassa työssäni edistäessäni kasvinsuojelua.

    Sodan jälkeisessä Suomessa ruoka oli pelkistetysti elinehto. Isoisäni kertomukset ja tämän päivän viljelijän kohtaamat haasteet ovat kovia arjen tarinoita. Kuluttajalle ruoka on tänään elämys, eettinen valinta tai ”trendistatement”. Kuitenkin suurimmalle osalle maailman ihmisistä ruoka on edelleen yksinomaan elämänehto.

    Toivottavasti ohjelma on alku rakentavalle ja hyvälle ruokakeskustelulle. Kiitän kaikkia 11 rohkeaa ja hienoa viljelijää, jotka laittoivat ”kroppansa likoon” ohjelmassa. Yksinkertaisesti: kiitos jokapäiväisestä leivästä.

    Pertti Rajala

    toiminnanjohtaja

    Kasvinsuojeluseura ry

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jyrki Sukula
    Makujen Maa
    viljelijät
    kotimainen ruoka
    kasvinsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle