• Oulun lapsipuukotus järkyttää päättäjiä – Orpo: ”Ääriliikkeet eivät kuulu Suomeen”

    Päättäjät eri puolueista ovat kommentoineet Oulun lapsipuukotusta. Poliitikot tuomitsevat väkivallan.
    Pääministeri Petteri Orpo (kok.). LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Pääministeri Petteri Orpo (kok.). LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Rikokset
    14.6.202420:22
    STT–

    Poliittiset päättäjät ilmaisevat järkytystään Oulun lapsipuukotuksesta. Teko on tuomittu laajasti. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi kokoomuksen puoluekokouksen yhteydessä Tampereella, että kyseessä on raukkamainen teko.

    ”Meidän viestimme pitää olla se, että me emme tällaista hyväksy Suomessa, ääriliikkeet eivät kuulu Suomeen”, sanoi Orpo perjantai-iltana.

    Orpon mukaan Suomessa pitää työskennellä yhdessä sen eteen, ettei maassa olisi ääriliikkeitä.

    Orpo kuvaili hallitusohjelman toimia, joilla pyritään vähentämään väkivaltaa Suomessa. Hän mainitsi esimerkiksi poliisien lisäämisen ja viranomaisten toimintavaltuuksien kasvattamisen.

    Hän sanoi, että samaan aikaan panostetaan myöskin pehmeämpiin keinoihin, kuten peruskoulun kehittämiseen ja terapiatakuuseen.

    ”Hallitus tekee todella paljon, silti olen todella pahoillani, että tällaista tapahtuu.”

    ”Kun äärioikeistolainen puukottaa alaikäistä lasta, on aika todella puhua turvallisuudesta.” Li Andersson

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo viestipalvelu X:ssä olevansa todella surullinen ja järkyttynyt hyökkäyksestä.

    ”Kun äärioikeistolainen puukottaa alaikäistä lasta, on aika todella puhua turvallisuudesta. Yhdenkään lapsen ei Suomessa pitäisi joutua pelkäämään väkivaltaa tai joutua viharikoksen kohteeksi siksi, että hänen sukujuurensa ovat muualla.”

    Andersson sanoo, että teosta epäilty on syyllistynyt kirjastopuukotukseen hänen ja hänen ystäviensä pitämässä keskustelutilaisuudessa.

    Epäilty hyökkäsi Äärioikeisto Suomessa -kirjaa käsittelevään tilaisuuteen Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013 ja puukotti ovimiestä. Andersson kuuluu kirjan kirjoittajiin.

    SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kirjoittaa niin ikään olevansa järkyttynyt.

    ”Se, että epäilty on useista väkivaltarikoksista tuomittu äärioikeistoaktiivi, on karmivaa. Nyt herätys! Äärioikeiston uhka on otettava vakavasti”, kirjoittaa Lindtman.

    Sisäministeri Mari Rantanen kirjoittaa (ps.), että lapsiin kohdistettu väkivalta on anteeksiantamatonta.

    ”Väkivalta on ylipäänsä täysin tuomittavaa, mutta lapsia kohtaan tehty väkivalta on anteeksiantamatonta. Puhumattakaan siitä karmeudesta että motiivi nähtävästi tulee ääriajattelusta.”

    ”Turvallisuuden heikkeneminen on otettava vakavasti, rangaistuksia korotettava ja lopetettava hyssyttely kaikenlaisen väkivallan edessä.” Riikka Purra

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) liitti Oulun torstain lapsipuukotuksen tuoreeltaan katurikollisuuteen ja jengeihin. Purra kirjoitti torstaina puukotusuutisen jälkeen viestipalvelu X:ssä, että katurikollisuuden ja jengien kanssa seurataan Suomessa samaa kehityskulkua kuin muissakin maissa.

    Poliisi ei ollut kertonut teon taustoista ja mahdollisista motiiveista julkisuuteen.

    Perjantaina keskusrikospoliisi (KRP) valotti epäillyn puukottajan taustoja. KRP:n mukaan 12-vuotiaan lapsen puukotuksesta epäilty on vuonna 1990 syntynyt mies, joka on ollut mukana uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa. KRP selvittää, oliko puukotuksella rasistinen motiivi.

    Purra julkaisi perjantaina asiasta uuden viestin X:ssä sen jälkeen, kun tapauksesta tuli lisätietoja julkisuuteen. Viestissään hän ilmaisee huolensa turvallisuuden heikkenemisestä ja vaatii ”hyssyttelyn” lopettamista kaikenlaisesta väkivallasta.

    ”Ääriliikkeitä, huumeita, ryöstöjä, jengejä – ongelmat kasvavat”, Purra kirjoittaa.

    ”Turvallisuuden heikkeneminen on otettava vakavasti, rangaistuksia korotettava ja lopetettava hyssyttely kaikenlaisen väkivallan edessä. Oulun uhri on 12-vuotias, ja tekijällä on taustaa äärioikeistoliikkeessä, sanoo KRP”, kirjoitus jatkuu.

    Perjantaina Purra vielä jakoi Rantasen puukotuksen tuomitsevan kirjoituksen.

    Pääministeri Orpolta kysyttiin kokoomuksen puoluekokouksen yhteydessä kommenttia Purran viestinnästä. Orpo vastasi, että kaikkein oleellisinta olisi keskittyä siihen, mitä Oulussa on tapahtunut.

    Orpo sanoi, ettei tunne taustoja siitä, millaista tietoa Purralla on ollut ensimmäistä viestiä kirjoittaessaan.

    ”Yleensä se on yleisohje, että aina pitää harkita hyvin tarkkaan sanomisensa.”

    Orpo korosti myös sitä, että poliitikolla on kova paine kommentoida asioita.

    Lisää aiheesta
    • Poliisin mukaan mies puukotti 12-vuotiasta uhria takaapäin useita kertoja. Kuva Valkean kauppakeskuksesta Oulusta on perjantailta. LEHTIKUVA / Timo Heikkala.

      Rikokset | KRP: Kauppakeskuspuukotuksesta epäilty mies puukotti 12-vuotiasta uhria useita kertoja selkään, miehellä äärioikeistotaustaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria