• Raskaiden ajoneuvojen mittojen höllennys ja ilmajouset lisäsivät ongelmia pienemmillä teillä: "Kuin kumiletkulla ratsastaisi"

    Puutavara-autoilijat ja maitokuskit eivät juurikaan valita tienhoidosta, sanoo Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen aluevastaava Jaakko Huhtala.
    Elykeskuksen asiantuntijan mukaan nykyisten isojen bussien mitat ja ilmajousitus tekevät hankalassa kelissä ajamisesta vaikean tehtävän.
    Elykeskuksen asiantuntijan mukaan nykyisten isojen bussien mitat ja ilmajousitus tekevät hankalassa kelissä ajamisesta vaikean tehtävän. Kuva: Riitta Mustonen
    Uutiset
    15.12.201711:01
    Hanna Lensu

    Tiestön ja liikenteen ongelmat alemmalla tieverkolla eivät ole vain tien hoitoon liittyviä, sanoo Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen aluevastaava Jaakko Huhtala.

    "Raskaan kaluston osalta massoja ja mittoja muutettiin säädöksellä vuonna 2013", hän muistuttaa.

    Tuolloin monet kiittelivät muutosta, joka varmasti paransikin kuljetusyritysten ja niiden palveluja tarvitsevien kilpailukykyä. Huhtalan mukaan tienhoidon ammattilaiset tiesivät jo tuolloin, että muutoksesta koituu myös ongelmia.

    "Ajoneuvoyhdistelmät voivat olla yhdeksänakselisia ja maksimipaino 76 tonnia. Korkeuden maksimi nousi 4,4 metriin. On selvää että korkeat ajoneuvot, joissa on huomattavassa osassa vielä pehmeä ilmajousitus, ovat huterampia ajettavia ongelmakeleillä."

    Nykyiset linja-autot ovat korkeita ja ajomukavuuden vuoksi ilmajousitettuja. Moottori sijaitsee taka-akselin takana ja keula on kevyt, Huhtala luettelee.

    "Ajotuntuma ilmajousitetussa ja korkeassa autossa on kuin kumiletkulla ratsastaisi."

    Hänen mielestään olisi syytä miettiä, ovatko sen tyyppiset bussit lainkaan soveltuvia alemman tieverkon liikenteeseen.

    "II- ja III-hoitoluokkaisille teille ei sama kalusto ole välttämättä soveliasta mitä kaupunkiliikenteeseen ja valtateille."

    Isojen bussien ohjattavuus kärsii myös lakeuksien sivutuulessa. Tänä syksynä valtatie kahdeksalla Närpiössä ajautui bussi ojaan kovassa tuulessa.

    Uudenaikaiset turvalaitteet kuten ABS-jarrut ja luistonestot parantavat Huhtalan mukaan henkilöautojen ajoturvallisuutta. Moitteita ajokelvottomista teistä tulee hänelle paljon linja-autoyrityksiltä.

    "Todettakoon että puutavara-autoilijoilta ja maitokuskeilta, jotka ajavat tukevilla teräsjousisilla autoilla ja hyvillä renkailla, ei tule palautetta tienhoidosta juuri lainkaan."

    Aiempaa raskaammat kuljetukset ovat kuluttaneet tiestöä.

    "Raskaan kaluston massojen noususta aiheutuvat tievauriot ovat selvästi havaittavissa joillain alueemme teistä. Muun muassa kantatie 68:lla ajosuunnassa Pietarsaareen, joka on puutavaraliikenteen ajosuunta. Samoin seututiellä 741 Pietarsaareen ja seututiellä 738 välillä Voltti–Kortesjärvi."

    Oma lukunsa on raskaiden ajoneuvojen aiheuttama sorateiden kelirikon paheneminen, Huhtala sanoo.

    Koulukyytien ongelmat alemmalla tieverkolla ovat arkea pitkin Suomea –"Toivottavasti ei mennä sen kautta että tapahtuu todella ikäviä asioita"

    Ilkka: Kauhavalla valtion teitä pidetään niin huonossa kunnossa, että koulubussi jättää välillä lapset hakematta

    Artikkelin aiheet
    raskas liikenne
    tieverkko
    ilmajousitus
    tiehoito
    elinkeino liikenteessä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria