• EK:n Häkämies: "Suomessa on samaan aikaan korkea työttömyys ja kaikkien aikojen vakavin pula työvoimasta" – kuluttajat kokevat oman rahatilanteensa erinomaiseksi

    Kuluttajat luottavat talouteen enemmän kuin joulukuussa, erityisesti omaan rahatilanteeseen luotetaan.
    Kuluttajien luottamusindikaattorin tammikuun saldoluku –1,7 vastaa pitkän ajan keskiarvoa.
    Kuluttajien luottamusindikaattorin tammikuun saldoluku –1,7 vastaa pitkän ajan keskiarvoa. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Uutiset
    27.1.202212:11
    STT

    Kuluttajien luottamus talouteen parani tammikuussa joulukuuhun verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Marraskuuhun tai vuodentakaiseen ajankohtaan nähden luottamus oli kuitenkin heikompaa.

    Kuluttajien luottamusindikaattorin tammikuun saldoluku –1,7 vastaa pitkän ajan keskiarvoa.

    Joulukuussa lukema oli –3,5 ja marraskuussa 1,2. Viime vuoden tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon –0,9.

    Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi tammikuussa liki tuhat Suomessa asuvaa henkilöä.

    Kuluttajien odotus Suomen taloudesta oli tammikuussa varsin heikko. Sen sijaan oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan edelleen erinomainen.

    Tammikuussa kuluttajilla oli huomattavan paljon asunnon osto- tai rakentamisaikeita. Lisäksi kodin peruskorjaussuunnitelmia tuli esiin lukuisasti. Hyvin moni harkitsi myös auton ostoa seuraavan vuoden aikana.

    Tammikuussa luottamus talouteen oli aiempien kyselyiden tapaan selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla.

    Yleensä luottamus talouteen kasvaa tulojen mukana. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset.

    Yritysten tilanne tammikuussa oli Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) suhdannebarometrin mukaan pääosin hyvä.

    "Teollisuus jatkaa hyvää virettään ja kasvun kannalta suurin ongelmana on edelleen materiaalien saatavuus. Toisaalta palveluissa etenkin rajoituksista kärsineillä aloilla on tullut entisestään lunta tupaan", sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

    Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kommentoi yritysten suhdannebarometria ja kuluttajien luottamusta talouteen sähköpostitse.

    Kuoppamäki pitää lukemia hyvänä uutisena, sillä hänen mukaansa koronatapausten lisääntyminen ja hallituksen asettamat rajoitustoimet olisivat voineet heikentää luottamusta talouteen.

    EK:n suhdannebarometrin vastaajista reilu kolmannes ilmoitti ongelmakseen ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden. Rakentamisen alalla jopa noin puolet vastaajista piti ammattityövoiman puutetta tuotannon kasvun esteenä.

    EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mielestä Suomessa on siirryttävä kohti aktiivista Ruotsin mallin tapaista työllisyyspolitiikkaa.

    "Suomessa on samaan aikaan korkea työttömyys ja kaikkien aikojen vakavin pula osaavasta työvoimasta, joka haittaa yritysten mahdollisuuksia kasvaa", sanoo Häkämies tiedotteessa.

    Arvionsa suhdannekehityksestä kertoi 1  200 yritystä, joilla on Suomessa neljännesmiljoona työntekijää.

    Artikkelin aiheet
    Suomen talous
    työvoimapula
    kuluttajien luottamus
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    Tilastokeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle