• Vehviläinen Ylellä: Maakuntien määrä voi supistua

    Alivaltiosihteeri Nergin haastattelu oli "myrsky vesilasissa", vaikka ministeri onkin samoilla linjoilla.
    Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan maakunta- ja soteuudistuksen lopputuloksena maakuntia saattaa olla vähemmän kuin suunnitellut 18.
    Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan maakunta- ja soteuudistuksen lopputuloksena maakuntia saattaa olla vähemmän kuin suunnitellut 18. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset
    8.8.201814:36
    Eija Mansikkamäki

    Maakuntien määrä voi supistua myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mielestä.

    Vehviläinen sanoi Ylen Ykkösaamussa keskiviikkona, että vaikka hallituksen maakunta- ja soteuudistuksen lähtökohtana on 18 maakuntaa, lopullinen määrä voi olla pienempi.

    "Viiteen ei usko", ministeri sanoi vastaten oman ministeriönsä eli valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nergin puheisiin. Nerg sanoi MT:n haastattelussa 25. heinäkuuta, että palveluiden järjestämisen kannalta "12 tai jopa viisi olisi ollut parempi vaihtoehto" kuin 18 maakuntaa. Hän ennakoi, että maakuntien määrä tulee vähenemään joko kriisimenettelyn kautta tai heikoimpien hakeutuessa yhteistyöhön vapaaehtoisesti.

    Vehviläinen kutsuu Nergin haastattelusta noussutta keskustelua "myrskyksi vesilasissa", ja kehottaa lukemaan sen tarkasti. Vehviläinen sanoo olevansa Nergin kanssa sama mieltä siitä, että uudistuksen valmistelu nykyisellä maakuntamäärällä takasi valmistelurauhan. Ministeri tähdentää kuitenkin, että maakunnissa tehdään hyvää työtä.

    "Lähtökohta on, että kaikki 18 tulevat pärjäämään."

    Jos tulisi "viimeisen päälle vaikea tilanne", laissa on sitä varten menettelyt, hän kuitenkin lisää.

    Vehviläisen mukaan uudistuksesta päättäminen tänä syksynä on ratkaisevaa kuntataloudelle pitkällä aikavälillä. Hän arvioi, että eduskunnan pitäisi hyväksyä lakipaketti marraskuussa, jotta maakuntavaalit toteutuvat toukokuussa. Hänestä olisi "täysin vastuutonta" aloittaa uudistuksen valmistelu vaalien jälkeen alusta, minkä vuoksi Vehviläinen vetoaakin jokaisen kansanedustajan vastuuseen, niin hallituksessa kuin oppositiossa.

    Budjettineuvottelujen ollessa parhaillaan käynnissä Vehviläinen sanoo kuntatalouden olevan "vakaa" hyvän talous- ja työllisyystilanteen kerryttäessä verotuloja. Osalla kunnilla ei mene hyvin, ja niitä varten palautetaan harkinnanvarainen valtionosuus.

    Lue myös: Sote-uudistusta johtava virkamies Päivi Nerg: Maakuntien määrä tulee pienenemään

    Artikkelin aiheet
    maakuntauudistus
    soteuudistus
    kuntatalous
    Anu Vehviläinen
    Päivi Nerg
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle