• Postin väki pohtii laajoja työtaistelutoimia

    Posti- ja logistiikka-alan unioni Pau uhkaa käynnistää laajat työtaistelutoimet. Liittovaltuusto käsittelee toimien aloittamista huomenna.
    Uutiset
    4.11.201520:52
    STT

    Liitto kehottaa työntekijöitä pidättäytymään ulosmarsseista ennen laajojen työtaistelujen aloittamista. Postin työntekijät ovat marssineet tällä viikolla ulos työpaikoiltaan, koska Posti palkkasi SOL:in vuokratyöntekijöitä.

    "Pahimmillaan kahden viikon ilmoitusajan jälkeen alkaa totaalinen lakko", sanoo Paun liittohallituksen jäsen ja Pasilan Postikeskuksen pääluottamusmies Jari Pellikka.

    Paun mukaan SOL toimii kansainvälisten sopimusten vastaisesti. SOL on Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) jäsen, ja sen säännöt kieltävät työntekijöiden vuokraamisen yritykseen, jossa käydään laillista työtaistelua, elleivät osapuolet suhtaudu siihen myönteisesti.

    Pau vaatii SOLilta julkista vastausta, aikooko se vuokrata työvoimaa rikkomaan laillisia työtaistelutoimia.

    Palvelualojen työnantajien Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto ihmettelee työtaisteluilmoituksen ajankohtaa.

    "Olemme neuvotelleet yhdessä eilen ja tänään hyvässä hengessä. Asia ratkeaa neuvottelemalla eikä lakkoilemalla."

    Aarto pitää hyvänä, että ulosmarssit loppuisivat ainakin vähäksi aikaa.

    "Jatkossa odotetaan, että Pau noudattaa työriitalakia eikä toimeenpane enää mitään työtaisteluja ilmoitusajan aikana."

    Artikkelin aiheet
    postin työtaistelu
    PAU
    SOL
    työriita
    lakko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria