• Matti Heikkilä luopuu MTK:n valtuuskunnan johdosta

    "Olen ehtinyt antaa tässä ajassa, mitä annettavaa on."
    Matti Heikkilä aikoo jatkossa keskittyä enemmän tilansa töihin ja perheeseensä.
    Matti Heikkilä aikoo jatkossa keskittyä enemmän tilansa töihin ja perheeseensä. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    3.4.201918:35
    Eija Mansikkamäki

    MTK:n valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja, siikajokinen maanviljelijä Matti Heikkilä ei pyri enää järjestön johtoon. Heikkilä on toiminut toisena varapuheenjohtajana vuodesta 2015.

    ”Olen päättänyt, että en ole enää käytettävissä. Katson, että olen tässä ajassa ehtinyt antaa, mitä annettavaa on”, Heikkilä perustelee päätöstään MT:lle.

    Pääsyyksi hän mainitsee kuitenkin, että koti ja oma työ ovat kärsineet luottamustehtävän hoitamisesta. Heikkilällä on Siikajoella 180 hehtaarin kasvinviljelytila sekä metsää.

    ”Metsätyö on mukavinta, ja siellä tehdyt työtunnit ovat vähentyneet eniten", Heikkilä sanoo.

    Heikkilä päätti viime keväänä haastaa viime hetkillä kansanedustaja Eerikki Viljasen kanssa istuvan puheenjohtajan Tommi Lunttilan. Valtuuskunnan uudeksi puheenjohtajaksi tuli valituksi Viljanen, ensimmäisenä jatkoi Tiina Linnainmaa Pirkanmaalta ja toisena Heikkilä Pohjois-Suomesta.

    Heikkilän tausta on MTK:ssa metsäpuolella, sillä hän on valtuuskunnassa metsävaltuuskunnan valitsemana jäsenenä.

    ”Jatkan valtuuskunnassa tämän vuoden loppuun, ja teen tarvittaessa tilaa uusille voimille. Olen toiminut metsänomistajien ja maanviljelijöiden lähentämiseksi järjestössä ja osaltani yrittänyt hälventää pelkoja ja madaltaa tonttien välisiä raja-aitoja”, hän sanoo vuosistaan, joiden aikana metsänhoitoyhdistykset liitettiin MTK:n jäseniksi.

    Heikkilä muistuttaa jatkavansa metsänomistajien edunvalvontaa metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden puheenjohtajana. MTK:n puheenjohtajistovuosien hän sanoo tuoneen työhön myös kansainvälistä ulottuvuutta.

    ”Metsä-, ilmasto- ja maaperäasioiden valmistelu ja seuraaminen pohjoismaisella ja EU-tasolla on ollut opettavaista ja yksi tehtävän mielenkiintoisimpia puolia.”

    MTK:n valtuuskunta on MTK:n ylin päättävä elin. Se valitsee johtokunnan ja päättää toimintasuunnitelmat ja talousarviot.

    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa vuodeksi eteenpäin valitaan valtuuskunnan kokouksessa Espoossa keskiviikkona 17. huhtikuuta.

    Artikkelin aiheet
    Matti Heikkilä
    MTK
    maatalous
    metsätalous
    johtotehtävät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle