• Vaasa ja Kaakkois-Suomi hävisivät – Northvoltin suuri akkutehdas tulee Ruotsiin

    Yhtiö haluaa jatkaa tehtaan suunnittelua mahdollisimman nopeasti, ja siksi se selvittää tehtaan sijoittamista kahdelle paikkakunnalle yhtä aikaa.
    Uutiset
    4.7.201712:44
    STT

    Akkuvalmistaja Northvolt kertoo rakentavansa tehtaan Ruotsiin. Yhtiön mukaan tehtaan kotipaikaksi tulee joko Skellefteå tai Västerås ja tehdas työllistää arviolta 2  500–3  000 ihmistä.

    Yhtiö haluaa jatkaa tehtaan suunnittelua mahdollisimman nopeasti, ja siksi se selvittää tehtaan sijoittamista kahdelle paikkakunnalle yhtä aikaa.

    "Etenemme vauhdilla. Se on välttämätöntä, jos haluamme saada johtoaseman Euroopan markkinoilla ja vastata akkujen kasvavaan kysyntään", sanoi Northvoltin toimitusjohtaja Peter Carlsson tiedotteessa tiistaina.

    Yhtiön tavoitteena on aloittaa akkutuotanto uudella tehtaalla vuonna 2020. Tehtaan sijoituspaikasta kisasi kymmenen paikkakuntaa, Suomesta mukana olivat Vaasa ja Kotkan-Haminan seutu.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle