
Hollolan Kutajoella asuva neljän lapsen äiti Anna Mattila huomasi tänä kesänä lapselleen osoitetun koulukyydin kestävän kohtuuttoman pitkään, uutisoi HS.fi. Perheenäiti ryhtyi tarkistamaan menettely laillisuutta.
Kunnan järjestämällä kuljetuksella siihen saattoi kulua alakoululaiselta aikaa jopa yli kolme tuntia päivässä. Kunta korjasi järjestelyä vasta sen jälkeen, kun äiti huomasi 17 kilometrin välimatkaan käytetyn matka-ajan rikkovan lakia.
Aluerehtorin mukaan kyytien suunnittelussa aika huomioidaan, mutta vastuu aikarajojen seurannasta on vanhemmilla. Nyt lain määräämä 2,5 tunnin päivittäinen aikaraja ei Mattilan lapsella enää ylity.
Koululasten määrä Suomessa vähenee, mutta kuntien maksamat kustannukset ovat Kuntaliiton mukaan olleet kovassa kasvussa hintojen yleisen nousun vuoksi. Kunnat laittavat vuositasolla lähes 250 miljoonaa euroa koulukyyteihin.
Alle 13-vuotiaat: Enintään 2,5 tuntia päivässä.
13 vuotta täyttäneet: Enintään 3 tuntia päivässä.
Mitä kesto sisältää: Matka-ajan lisäksi kuljetuksen odotusajat koululla esimerkiksi ennen koulun alkua tai sen päätyttyä
Lähde: Opetushallitus