• Valtiolle luonnonsuojelualueita Pudasjärveltä – samoille alueille suunniteltu turvetuotantoa

    Kyseessä ovat noin 142 hehtaarin maa-alueet.
    Aiemmin nyt luonnonsuojelutarkoituksiin siirtyville alueille suunniteltiin turvetuotantoa.
    Aiemmin nyt luonnonsuojelutarkoituksiin siirtyville alueille suunniteltiin turvetuotantoa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.10.201613:16
    Matti Tuominen

    Pohjois-Pohjanmaan elykeskus ja Turveruukki ovat allekirjoittaneet maakaupan luonnonsuojelutarkoituksiin tulevista alueista, Pohjois-Pohjanmaan elykeskus kertoo tiedotteessaan.

    Kyse on noin 142 hehtaarin suuruisista maa-alueista. Kiinteistökaupassa valtion omistukseen siirtyy kaksi kiinteistöä Pudasjärven Puolivälinsuolta.

    Alueet on Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa varattu suojelutarkoituksiin.

    Turveruukilla oli alueilla vireillä turvetuotantohanke, jonka se perui tänä syksynä. Turveruukin pääliiketoimintaa on turpeen hyödyntäminen kaikissa muodoissaan.

    Puolivälinsuon kasvillisuus muodostuu pääosin nevoista ja nevarämeistä. Alueella esiintyy muun muassa suovalkkua ja punakämmekkää.

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelualueet
    Pudasjärvi
    turvetuotanto
    Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
    Turveruukki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria