• Rautaa omastatakaa

    Uutiset
    1.6.201216:00
    JOUKO RÖNKKÖ

    Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen kertoo, että Hyrynsalmelta on löydetty 27 rautahytin paikkaa. Niissä valmistettiin rautaa suomalmista. Rautahytin paikan tunnistaa parhaiten miiluhaudan pohjan perusteella.

    Puut poltettiin hiiliksi lähimmällä kuivalla paikalla lähellä malmia, siis suon reunalla. Kivestä rakennettu rautahytti täytettiin hiilillä, hiilet kuumennettiin palkeilla lietsoen punahehkuisiksi ja lisättiin esikäsitelty malmi. Esikäsittelyssä malmista poltettiin roskien lisäksi esimerkiksi suurin osa fosforista.

    ”Aina ei rautaa saatu, vaan rauta ja kuona sekoittuivat. Syynä oli useimmiten liika kuumuus.”

    Kun rautaa saatiin, siitä taottiin kirveitä, lapioita ja muita tarvekaluja. Myös ensimmäiset maineikkaat tommipuukot valmistettiin sulatetusta raudasta.

    Talomuseon laidalle on rakennettu kaksi rautahyttiä. Raudan valmistusta niissä on kuvattu pariinkin elokuvaan.

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    raudanvalmistus
    rautahytti
    Hyrynsalmi
    Kalle Juntunen
    tommipuukko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle