
Veikkaus on sulkenut tämän ja viime viikon aikana peliautomaatteja ja omia pelipaikkojaan laajasti ympäri Suomen koronaviruksen vuoksi. Yhtiön mukaan sulkemiset johtavat yt-neuvotteluihin osa- tai kokoaikaisista lomautuksista.
Lomautusten kohteena on noin 800 työntekijää Myyntipaikat-yksikössä. Lomautusten kesto on enimmillään 90 päivää. Yhtiö korostaa, ettei kyse ole irtisanomisista.
"Henkilöstön ja asiakkaiden terveys on meille tärkeintä. Korona on ajanut koko yhteiskunnan todella ahtaalle ja haasteet vaikuttavat voimakkaasti myös meihin", kertoo Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino tiedotteessa.
Hänen mukaansa kukaan ei vielä tiedä, milloin peliautomaatit ja omat pelipaikat voidaan avata uudestaan.