• Elinkeinoministeri keskusteli Talvivaarassahajuhaitoista, vesistöpäästöistä ja työturvallisuudesta

    Uutiset
    25.7.201216:00
    Jukka Koivula

    Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) vieraili maanantaina Sotkamossa Talvivaaran kaivoksella.

    ”Tutustuin Kainuun-matkallani Sotkamon matkailuun ja pesäpalloon. Vierailin kuitenkin myös Talvivaarassa, koska yhtiö ja sen ongelmat ovat olleet runsaasti esillä viime vuosina,” Häkämies sanoo.

    Ympäristöasiat korostuivat odotetusti. Keskustelussa olivat kaivoksen hajuhaitat, vaikutukset vesistöön sekä työturvallisuusasiat.

    ”Hajuhaittojen osalta on menty oikeaan suuntaan. Vielä 2011 loppuvuodesta hajuhaitoista tehtailtiin jopa 25 valitusta kuukausittain. Nyt niitä tehdään keskimäärin yksi kuussa,” Häkämies toteaa.

    Myös vesistöjen osalta tilanne on elinkeinoministerin mukaan paranemaan päin.

    ”Tehtävää on edelleen paljon myös vesien suhteen, mutta suunta on oikea. Elykeskus on tehnyt vuoden aikana yli 20 tarkastuskäyntiä Talvivaaraan ja yhtiöllä on suuri paine saada asiat etenemään.”

    Talvivaaran jatkuvat ympäristöongelmat ovat Häkämiehen mukaan vaikuttaneet kielteisesti koko kaivosalan maineeseen.

    Tämä on heijastunut negatiivisesti myös liiketoimintaan.

    ”Maailmanmarkkinahinta on nyt huomattavasti alempana kuin silloin, kun kaivostoimintaa aloitettiin,” Häkämies huomauttaa.

    Ympäristövaikutusten arvioinnissa epäonnistuttiin elinkeinoministerin mielestä karkeasti.

    ”Laboratorio-olosuhteissa ei osattu arvioida kunnollisesti, millaisia vaikutuksia kaivostoiminnalla on ympäristöön. Uskon kuitenkin, että asiat menevät nyt eteenpäin ja myös kaivostoimintaa on tulevaisuudessa mahdollista harjoittaa ekologisesti kestävästi.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    ympäristöongelmat
    kaivostoiminta
    työturvallisuus
    elinkeinopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle