
Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva reserviläisarmeija on myös Nato-Suomen puolustuksen perusta, linjataan uudessa puolustusselonteossa, joka julkaistiin joulunalusviikolla.
Asevelvollisuus koskee 2030-luvulle asti kurottavan selonteon mukaan vain miehiä.
Naisia ei aiota palvelukseen velvoittaa, vaikka sotilaaksi kelpaavia miehiä on tulevaisuudessa yhä vähemmän. Huolta tästä on esittänyt myös puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.), joka piti syksyllä MTV:n haastattelussa keskustelua naisten asevelvollisuudesta tarpeellisena.
Sukupuolesta riippumattomasta asevelvollisuudesta on parhaillaan vireillä myös kansalaisaloite, jota tukevat muun muassa monet poliittiset nuorisojärjestöt ja Varusmiesliitto.
Nimien kerääjien mukaan asialla on myös eduskuntapuolueiden enemmistön tuki.
Näin ainakin periaatteessa myös on, mutta puolueet takeltelevat kannoissaan selvästi nuorisojärjestöjä enemmän.
Aiemmin aiheesta tehdyt kansalaisaloitteet ovat jääneet selvästi vaaditusta kynnyksestä.
Sukupuolineutraalin asevelvollisuuden edistäminen on kirjattu vihreiden ja vasemmistoliiton turvallisuuspoliittisiin ohjelmiin.
Lisäksi ainakin kokoomus, keskusta, SDP ja RKP ovat hyväksyneet puoluekokouksissaan jonkinlaisen aloitteen asevelvollisuuden laajentamisesta koskemaan myös naisia.
Näihin puoluekokousten päätöksiin kuuluu kuitenkin myös varauksia, eivätkä puolueet edistä tätä kantaa ainakaan kovin näkyvästi.
Esimerkiksi SDP:n puoluekokous yhtyi aloitteen tasa-arvotavoitteeseen, mutta katsoi asevelvollisuuden uudistamisen vaativan monipuolista valmistelua ennen toimintamallien valitsemista.
Keskustan puoluekokous kannatti koko ikäluokkaan koskevaan palvelusvelvollisuuteen siirtymistä, mutta ensisijaisen asevelvollisuuden rinnalle toivottiin muitakin suoritustapoja. Muutoksen toivottiin myös toteutuvan asteittaisesti.
RKP:n puoluekokous linjasi puolueen toimivan sen eteen, että Suomessa otetaan käyttöön tasa-arvoinen yleinen asevelvollisuus.
Perussuomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa kannatetaan kutsuntoja koko ikäluokalle, mutta asevelvollisuutta jatkossakin vain miehille. Myös kristillisdemokraattien ”aakkosissa” asevelvollisuuden toivotaan pysyvän jatkossakin vain miehillä.
Kansalaisaloitteen eteneminen eduskuntaan pakottaisi puolueet ja yksittäiset kansanedustajat pohtimaan asiaa tarkemmin. Tämän onnistumiseksi aloite kaipaisi kuitenkin navakampaa tuulta purjeisiinsa.
Saadakseen täyteen tarvittavat 50 000 allekirjoittajaa kansalaisaloitteen tulee kerätä noin 250 allekirjoitusta päivässä. Toistaiseksi Kaikkien velvollisuus -aloite on yltänyt siihen vain kahtena ensimmäisenä keräyspäivänään, ja allekirjoittaneiden kokonaismäärä oli vuoden vaihtuessa vain hieman yli 2 000.
Aiemmin aiheesta tehdyt kansalaisaloitteet ovat jääneet selvästi vaaditusta kynnyksestä.
Miesten vähentyessä vaihtoehdoiksi jää armeijan koon sopeuttaminen alaspäin tai naisten roolin kasvattaminen.
Puolueiden on silti syytä kirkastaa kantaansa ja perustelujaan, sillä keskustelu naisiakin koskevasta asepalveluksesta tulee jatkumaan. Syynä on se, että asekuntoisia miehiä on tulevaisuudessa selvästi nykyistä vähemmän.
Ikäluokasta varusmiespalveluksen suorittaa nykyään selvästi alle 70 prosenttia. Lukua yritetään nostaa, mutta ihmeitä ei voida tehdä. Vaatimusten laskeminen ei paikkaa heikkenevää suorituskykyä.
Vuonna 2023 puolustusvoimat arvioi kouluttaneensa omia tarpeitaan varten noin tuhat varusmiestä tavoitettaan vähemmän.
Miesten vähentyessä vaihtoehdoiksi jää armeijan koon sopeuttaminen alaspäin tai naisten roolin kasvattaminen.
Ensimmäinen vaikuttaa epätodennäköiseltä. Puolustusvoimien sodanajan vahvuutta nostettiin viimeksi vuonna 2017.
Naisten osuutta yritetään kasvattaa vapaaehtoisuuden pohjalta kaiken aikaa. Tällä hetkellä tavoitteeksi on asetettu 2 000 naisen kouluttaminen vuodessa. Viime vuonna palvelukseen hakeutui noin 1 500 naista.
Viimeisimmässä, vuonna 2021 tehdyssä parlamentaarisen komitean mietinnössä luvun uskottiin kasvavan esimerkiksi yhteisten kutsuntojen myötä. Kutsuntajärjestelmän kehittäminen mainitaan myös tuoreessa puolustusselonteossa.
Lähimmissä liittolaismaissa naiset kuuluvat asevelvollisuuden piiriin. Norja teki valikoivasta asepalveluksestaan sukupuolineutraalin jo vajaat kymmenen vuotta sitten. Samaan päätyi myös Ruotsi, kun asevelvollisuus palautettiin vuonna 2017.