


MTK-Uudenmaan syyskokouksessa maanantaina nousi esiin tarve saada tuotannolle lisää hintaa markkinoilta.
”Nykyinen tilanne viljan osalta on saatava muutettua, ei voi olla niin että paras tuote joudutaan viemään heikkoon hintaan. Yksittäinen viljalaiva ja selvitykset eivät enää riitä, on tehtävä enemmän konkreettisia ratkaisuja”, liiton puheenjohtaja Elmeri Nieminen vaati.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen muistutti, että lisää rahaa on otettavissa ainoastaan markkinoilta.
Keskustelua Valion pääkonttorilla Pitäjänmäessä pidetyssä kokouksessa käytiin myös viestinnästä.
Aleksis Kyrö MTK-Orimattilasta muistutti, että viestintää on kehitettävä kohdeyleisö mielessä.
”Jos kuluttajilta tulee viestiä, että teemme väärin, on viestintää kehitettävä.”
Esa Heikkilä MTK-Tuusulan seudusta korosti, että mediassa on nostettava esiin selvemmin maataloustulon jatkuva lasku. Pienevän potin jako on kestämätön tilanne.
Mikko Leikola MTK-Lohjan seudusta totesi, että nykyisellään huoli kasvaa niin ruuan arvostuksen heikentymisestä kuin yleisen tietämyksen puutteesta.
”Ei ole syytä kuitenkaan katsoa peruutuspeiliin. Tuottajien on näytettävä esimerkkiä ja varmistettava oikea tieto.”
Kokouksen alustuksen pitänyt Valion alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo kertoi yhtiön tavoitteesta päästä hiilineutraaliin maidontuotantoon 2035 mennessä.
”Siihen päästään hiilensidonnan kehittämisellä, lannan hyötykäytöllä ja metaanin talteenotolla. Yksin muutosta ei kuitenkaan tehdä vaan se tehdään yhdessä”, hän korosti.