• Palautusta vai lisämaksua?

    Uutiset
    20.1.201415:00
    MT toimitus

    Kun metsätalouden tulot ovat suuremmat kuin menot, maksettavien verojen euromäärä saadaan kertomalla tulojen ja menojen enintään 50 000 euron erotus (verolomakkeen kohta 15.) luvulla 0,30 ja ylimenevä osa luvulla 0,32.

    Seuraavaksi näin lasketusta maksettavien verojen määrästä vähennetään puun ostajan puukauppatilitysten yhteydessä pidättämät ennakkoverot.

    Erotus kertoo, onko metsätaloudesta tulossa veronpalautusta vai jäännösveroa eli mätkyjä ja kuinka monta euroa.

    Jos metsätaloudesta ei ole verovuonna ollut pääomatuloja tai ne ovat pienemmät kuin menot (verolomakkeen kohta 16.), metsätalouden tulos on ollut alijäämäinen.

    Verottaja vähentää alijäämän metsänomistajan muista pääomatuloista tai alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista.

    Jäännösverolta ja siitä perittävältä korolta voi välttyä kokonaan, kun maksaa oma-aloitteisesti ennakontäydennysmaksua tammikuun loppuun mennessä.

    Jäännösveron korkoa ei peritä, jos jäännösveron määrä on pienempi kuin 4784 euroa. Tämän määrän ylittävältä osalta korko on 0,5 prosenttia 10 000 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 2,5 prosenttia.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    verotus
    veronpalautus
    jäännösvero
    ennakon­täydennysmaksu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle