• MT:n tiedot: Keskusta ajaa isoa lisätukea kustannusnoususta kärsiville tiloille

    Saarikon mukaan tulossa ovat leivän ja lämmön eduskuntavaalit. Hallituskumppanit syyttävät keskustaa kaksilla rattailla ajamisesta.
    Annika Saarikon mukaan huhtikuussa ovat edessä leivän ja lämmön eduskuntavaalit.
    Annika Saarikon mukaan huhtikuussa ovat edessä leivän ja lämmön eduskuntavaalit. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    3.11.202210:42
    Eija Mansikkamäki

    MT:n saamien tietojen mukaan keskusta ajaa lisätukea kustannusnoususta kärsiville tiloille, vaikka tuen kohdistaminen voikin olla vaikeaa. Maatiloilla energian ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet rajusti.

    Keskusta katsoo maatalouden ahdingon johtuvan Venäjän hyökkäyssodasta, ja se ottaisi rahat kehysten ulkopuolelta eli käytännössä lisätalousarviosta. Tuella varmistettaisiin kotimaisen ruuan huoltovarmuus. Huoltovarmuutta varten maataloudelle myönnettiin viime keväänä 300 miljoonan euron lisätuki.

    Asiasta kertoo myös Iltalehti, jonka mukaan hallitus ei ole vielä päättänyt rahoista. Iltalehden mukaan tukikokonaisuuden yhteismäärä olisi 300 miljoonaa euroa.

    Lehti kertoo hallituskumppaneiden kuvaavan tukipaketin ajamista raivokkaaksi ja pitävän lisärahaa keskustan yrityksenä kasvattaa kannatustaan ennen ensi huhtikuun eduskuntavaaleja. Ne myös arvostelevat lehden mukaan keskustaa kaksilla rattailla ajamisesta, sillä puolue on vaatinut velanoton hillitsemistä ja ongelmien ratkaisemista muutoin kuin avaamalla shekkivihko.

    Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko nimesi Lahdessa lauantaina tulevat vaalit ”leivän ja lämmön eduskuntavaaleiksi”, kertoo keskustan puoluelehti Suomenmaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa