• Yksi Imatran ampumisen uhreista oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

    Poliisilla on yhä käsitys, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti.
    Uhreista kaksi oli syntynyt 60-luvulla, yksi 80-luvulla. Lehtikuva / Hannu Rissanen
    Uhreista kaksi oli syntynyt 60-luvulla, yksi 80-luvulla. Lehtikuva / Hannu Rissanen 
    Uutiset
    4.12.201615:35
    STT

    Yksi Imatran epäillyn ampujan uhreista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa. Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen vahvisti STT:lle, että kyseessä oli Tiina Wilén-Jäppinen (sd.).

    Kaksi muuta uhria olivat paikallisia toimittajia. Kaikki kolme olivat naisia. Uhrit ovat syntyneet vuosina 1963, 1964 ja 1980. Ase oli luvallinen metsästyskivääri, joka ei kuulunut ampujalle.

    Poliisilla on yhä käsitys, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti, eikä motiivista ole vielä tietoa.

    Tämänhetkisen tiedon mukaan tekoon ei liity muita epäiltyjä. Laukauksia ammuttiin poliisin arvion mukaan neljästä viiteen.

    Artikkelin aiheet
    imatran ampuminen
    Imatra
    Tiina Wilén-Jäppinen
    rikostapaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle