• Yhdysvaltain ulkoministeri: Tullimaksut Hormuzinsalmella voivat johtaa siihen, että tulleja vaadittaisiin muillakin vesiväylillä

    Rubion mukaan Yhdysvallat haluaa rauhansopimuksen, muttei millä hinnalla hyvänsä.
    Kansainväliset vesiväylät eivät kuulu millekään valtiolle. Karttakuva Hormuzinsalmessa olevista laivoista on toukokuun alusta. LEHTIKUVA.
    Kansainväliset vesiväylät eivät kuulu millekään valtiolle. Karttakuva Hormuzinsalmessa olevista laivoista on toukokuun alusta. LEHTIKUVA.  Kuva: STT-AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    25.6.202617:47
    STT–AFP

    Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio varoittaa, että tullimaksujen kerääminen Hormuzinsalmella voisi johtaa siihen, että tulleja vaadittaisiin muillakin vesiväylillä.

    Kansainväliset vesiväylät eivät kuulu millekään valtiolle. Bahrainissa parhaillaan vieraileva Rubio sanoi Persianlahden yhteistyöneuvoston GCC:n kokouksessa, että maailma olisi täydessä kaaoksessa ilman tätä periaatetta.

    ”Jos me todella hyväksymme sen, että kansainvälisen vesiväylän käytöstä voi periä rahaa, koska se sattuu olemaan lähellä (valtion) aluetta, niin tämä leviää ympäri maailmaa kuin tartunta”, Rubio sanoi.

    Yhteistyöneuvoston jäseniä ovat Kuwait, Saudi-Arabia, Bahrain, Qatar, Arabiemiraatit ja Oman.

    Omanin ulkoministeri Badr Albusaidi ilmoitti Persianlahden yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeen, ettei Hormuzinsalmen ylittäviltä aluksilta tulla perimään maksuja. Iran puolestaan on sanonut, että se aikoo periä Hormuzinsamen käytöstä maksua, jota se kutsuu meriliikenteen palvelumaksuksi.

    Iranin vallankumouskaarti sanoi, että mitään salmen luvattomia ylityksiä ei voida hyväksyä ja että ne ovat vaarallisia.

    ”Jos me todella hyväksymme sen, että kansainvälisen vesiväylän käytöstä voi periä rahaa, koska se sattuu olemaan lähellä (valtion) aluetta, niin tämä leviää ympäri maailmaa kuin tartunta.”

    Marco Rubio

    Ennen Kuwaitia Rubio vieraili Arabiemiraateissa. Hän pyrkii matkallaan rauhoittelemaan liittolaisia Yhdysvaltojen allekirjoitettua Iranin kanssa alustavan rauhansopimuksen. Rubio on ensimmäinen yhdysvaltalainen korkean tason edustaja, joka vierailee Persianlahden alueella alustavan rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

    Rubio sanoi neuvostolle Yhdysvaltojen haluavan pysyvämmän rauhansopimuksen, muttei millä hinnalla hyvänsä.

    ”Haluamme sopimuksen, joka on hyvä. Haluamme sopimuksen, joka on todellinen. Haluamme sopimuksen, joka on todennettavissa, ja haluamme sopimuksen, jota noudatetaan”, hän luetteli.

    Rubio lisäsi Yhdysvaltojen haluavan varmistaa, ettei sopimuksessa ole sellaisia kohtia, jotka heikentäisivät minkään maan alueellisen kumppanin turvallisuutta.

    Artikkelin aiheet
    Marco Rubio
    Hormuzinsalmi
    tullimaksut
    Persianlahden yhteistyöneuvosto
    Iran
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria