• Kaupparekisterin tietopalvelusta vuoti vian vuoksi jopa ihmisten passikopioita

    Vikatilanne alkoi jo 16.6., mutta se huomattiin vasta 6.7.
    Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan vika johtui ohjelmistovirheestä.
    Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan vika johtui ohjelmistovirheestä. Kuva: Mikko Stig
    Uutiset
    14.7.202011:51
    STT

    144 ihmisen henkilötietoja on näkynyt virheellisesti asiakkaille kaupparekisterin Virre-tietopalvelussa, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) tiedotteessa.

    Henkilötietoja ja yritysten edunsaajatietoja on näkynyt asiakkaille, jotka ovat käyttäneet tietopalvelun pikahakua kaupparekisteri-ilmoitusten hakemiseen. Asiakirjat ovat olleet esimerkiksi kaupparekisteriotteita, henkilötietolomakkeita ja muutamissa tapauksissa myös passikopioita.

    PRH:n mukaan vika johtui ohjelmistovirheestä. Vikatilanne alkoi jo kesäkuun 16. päivä, mutta se huomattiin vasta 6. heinäkuuta. Palvelu suljettiin heti.

    Virhe on PRH:n mukaan saatu korjattua 8. heinäkuuta ja PRH kertoo ottaneensa yhteyttä ihmisiin, joita tietosuojaongelma koskee.

    Tapauksesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetulle.

    Kaupparekisterissä on lähes 1,6 miljoonan ihmisen henkilötiedot. Tietopalvelun asiakkaille lähtee päivittäin tuhansia yritystietoja. Henkilötunnuksia lukuun ottamatta kaupparekisterin tiedot ovat pääsääntöisesti julkisia.

    Artikkelin aiheet
    tietovuoto
    PRH
    kaupparekisteri
    tietosuoja
    virhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle