• Poliisi: Vasemmistoliiton puoluetoimistolta löytynyt paketti on vaaraton

    Puolue: ”Tilanne on erittäin valitettava, mutta henkilövaaran uhkaa ei onneksi tällä hetkellä ole.”
    Helsingin poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen epäilyttävästä paketista vasemmistoliiton puoluetoimistossa. Puoluetoimisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä Lintulahdenkadulla.
    Helsingin poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen epäilyttävästä paketista vasemmistoliiton puoluetoimistossa. Puoluetoimisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä Lintulahdenkadulla.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Politiikka
    16.2.202313:13
    STT

    Helsingin poliisi kertoo että vasemmistoliiton puoluetoimistolta löytynyt paketti on vaaraton.

    "Poliisi on tutkinut paketin ja todennut sen vaarattomaksi”, poliisi kirjoittaa Twitterissä.

    Poliisi kertoi aamupäivällä, että Helsingin Sörnäisissä Lintulahdenkadulla sijaitsevan puoluetoimiston tilat tyhjennettiin epäilyttävän paketin vuoksi.

    "Tilanne Lintulahdenkadulla on tällä hetkellä rauhallinen, eikä alueella ole välitöntä vaaraa. Toimisto on tyhjennetty, ja poliisi tutkii pakettia”, poliisi tviittasi ennen puoltapäivää.

    Vasemmistoliitto kirjoittaa Twitterissä, että paketti löytyi puoluetoimistolta tänään. Puolue ei ole kommentoinut tilannetta tarkemmin.

    "Toimistoltamme löytyi tänään epäilyttävä paketti. Poliisi antoi evakuointikäskyn ja selvittää asiaa. Poliisi myös tiedottaa, kun sen aika on. Ennen sitä emme halua spekuloida asialla. Tilanne on erittäin valitettava, mutta henkilövaaran uhkaa ei onneksi tällä hetkellä ole”, vasemmistoliitto tviittasi tuolloin.

    Artikkelin aiheet
    Vasemmistoliitto
    Helsingin poliisi
    epäilyttävä paketti
    Sörnäiset
    turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa