• Pohjois-Korean korkea-arvoinen diplomaatti nousi Suomen-koneeseen Pekingissä, Helsinki-Vantaalla hänestä ei ole havaintoja

    Pohjois-Koreasta keskustellaan tänään kaikessa hiljaisuudessa Helsingissä.
    Ulkoministeriö on vahvistanut, että tapaaminen järjestetään Helsingissä, mutta tarkkaa paikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen.
    Ulkoministeriö on vahvistanut, että tapaaminen järjestetään Helsingissä, mutta tarkkaa paikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    18.3.201816:47
    STT

    Suomen ulkoministeriö on vahvistanut, että Helsingissä järjestetään tapaaminen, jossa on mukana Pohjois-Korean valtuuskunta, mutta ei ole kertonut sen osanottajista tai asialistasta.

    Ministeriön mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole korkean poliittisen tason tapaaminen.

    Japanin suurlähetystöstä Helsingistä vahvistettiin STT:lle eilen, että Pohjois-Korea-neuvotteluita käydään sunnuntaina lähetystön tiloissa. Kyseessä ei ollut lehdistön kanssa tavallisesti tekemisissä oleva virkamies.

    Tänään lähetystön toiseksi korkein johtaja Hiromoto Oyama kiisti STT:lle tiedon. Hänen mukaansa Japanin suurlähetystöllä Helsingissä ei ole mitään tekemistä tapaamisen kanssa.

    Ruotsissa tällä viikolla vierailleen Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong-hon matkaa verhosi salamyhkäisyys. Hän tapasi Ruotsin poliittista johtoa useassa eri paikassa, ja tapaamisten annista kerrottiin niukasti.

    Uutistoimisto AFP kertoo, että Pohjois-Korean ulkoministeriön Pohjois-Amerikan osaston varapääjohtaja Choe Kang-il on nähty Pekingin lentokentällä nousemassa Suomen-koneeseen. AFP perustaa tietonsa useisiin paikallisiin medioihin. AFP:n mukaan Choe tapaa Suomessa Yhdysvaltojen entisen Etelä-Korean-lähettilään Kathleen Stephensin.

    Pekingin-konetta odotti Helsingissä tänään iltapäivällä iso joukko mediaa, mutta Choen saapumista ei nähty.

    Ruotsissa saatiin eilen päätökseen kolme päivää kestäneet Pohjois-Korea-neuvottelut. Ruotsin ulkoministeriö ei ole kommentoinut sitä, oliko keskusteluissa esillä Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin mahdollinen tuleva tapaaminen.

    Ministeriön mukaan ulkoministeri Margot Wallströmin ja hänen pohjoiskorealaisen kollegansa Ri Yong-hon keskustelut keskittyivät lähinnä turvallisuustilanteeseen Korean niemimaalla.

    "Ulkoministerit keskustelivat mahdollisuuksista ja haasteista diplomaattisten ponnistelujen jatkamiseksi, jotta konfliktiin saataisiin rauhanomainen ratkaisu", ministeriö sanoi lehdistötiedotteessaan.

    Pohjois-Korean valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan Tukholmassa keskusteltiin "kahdenvälisistä suhteista ja muista yhteisistä huolenaiheista".

    Ruotsilla on poikkeuksellisen pitkät diplomaattisuhteet eristäytyneeseen maahan. Ruotsi avasi suurlähetystön Pohjois-Koreaan vuonna 1975 ensimmäisenä länsimaana. Lähetystö edustaa Pohjois-Koreassa myös Yhdysvaltoja.

    Artikkelin aiheet
    Pohjois-Korea
    diplomatia
    Helsinki
    neuvottelut
    kansainväliset suhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria