• Kainuu siirtyi koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen

    Kainuussa suositellaan enintään 10 henkilön kokoontumisia sisätiloissa
    Tänään kerrottiin, että Kainuu on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Tänään kerrottiin, että Kainuu on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    27.11.202011:41
    STT

    Kainuu on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen, kerrotaan tiedotteessa. Sen mukaan Kainuun sote-kuntayhtymän ja Kainuun kuntien koronaepidemian johto- ja tiedotuskeskus on todennut asian eilen.

    Positiivisten tartuntojen osuuden testatuista ihmisistä kerrotaan olevan 1,3 prosenttia. Kokonaisilmaantuvuus on puolestaan ylittänyt 20 tapausta 100  000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana.

    Kainuussa suositellaan enintään 10 henkilön kokoontumisia sisätiloissa ja kasvosuojainten käyttöä, jos turvavälejä ei ole mahdollista säilyttää.

    Artikkelin aiheet
    kainuu
    koronaepidemia
    kokoontumisrajoitus
    kasvosuojaimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle