• Matkailuala: Lentovero olisi kohtalokas Suomen matkailuelinkeinolle

    Kotimaan lennot ovat jo sesonkiaikoina kalliimpia kuin vastaavan pituiset ulkomaan lennot.
    Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö pelkää, että kalliit lennot karkottavat turistit Suomesta. Myös suomalaiset nappaavat mieluummin halvat ulkomaanlennot netistä kuin jäävät kotimaahan lomailemaan.
    Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö pelkää, että kalliit lennot karkottavat turistit Suomesta. Myös suomalaiset nappaavat mieluummin halvat ulkomaanlennot netistä kuin jäävät kotimaahan lomailemaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    10.4.201901:00
    Katja Lamminen

    Syrjäisenä, pitkien etäisyyksien maana Suomi voi lyödä itseään kirveellä nilkkaan, jos se yksinään lähtee laatimaan haittaveroja lentoliikenteelle. Näin arvioi Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

    Hänen mielestään ensisijainen keino hillitä lentoliikenteen kasvavia päästöjä on solmia kansainvälisiä sopimuksia, vaikka niihin menisikin aikaa.

    Lapin mukaan Suomi on ulkomaalaisten matkailijoiden näkökulmasta saari, sillä tänne ei pääse kätevästi junalla tai autolla. Matkailijoiden määrän kasvu perustuu pitkälti lentoliikenteeseen. Suomen kilpailijamaita matkailussa ovat Tanska, Norja ja Ruotsi, joihin on helpompaa ajaa autolla muualta Euroopasta.

    Moni turisti myöskin jatkaa matkaansa lentäen Helsingistä esimerkiksi Lappiin. Kotimaan lennot ovat jo nyt sesonkiaikoina selvästi kalliimpia kuin vastaavan pituiset ulkomaan lennot.

    Lappi ounastelee, että uusiutuvien polttoaineiden käyttö nostaa kotimaan lentojen hintaa entisestään.

    Suomalaiset ovat Euroopan innokkaimpia kansoja matkustamaan ulkomaille kotimaan matkailun sijasta.

    "Johtaako kotimaan lentojen kallistuminen pidempiin ulkomaan lentoihin?" Lappi pohtii.

    Matkailun ennustetaan kasvavan maailmanlaajuisesti reippaasti lähivuosina ja -vuosikymmeninä. Ainakaan vielä ei ole nähtävissä, että huoli ilmastonmuutoksesta vähentäisi matkailua.

    Kasvun lähteinä ovat erityisesti Aasia ja muut kehittyvät maat, joista saavutaan Eurooppaan lentäen.

    Viime vuonna ulkomaalaisten yöpymisiä kertyi Suomessa 6,8 miljoonaa. Kasvua edellisvuodesta oli 1,3 prosenttia. Kotimaan matkailijoiden tekemiä yöpymisiä oli 15,4 miljoonaa. Kasvua oli 1,5 prosenttia.

    Suomen matkailutulot ovat kasvaneet noin 40 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2017, jolloin Suomen matkailuviennin arvo oli 4,6 miljardia euroa. Luku pitää sisällään ulkomaalaisten matkailijoiden Suomeen jättämän rahamäärän ja kansainvälisen matkustajaliikenteen tuomat tulot.

    Artikkelin aiheet
    lentovero
    Suomen matkailuelinkeino
    matkailu
    ilmastonmuutos
    kotimaan lennot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle