• Kysely: Puolet nuorista ei koe saaneensa riittävästi ohjausta opintojensa aikana

    Kyselyn perusteella opintojen ohjaus toteutuu parhaiten ammattikouluissa.
    Kyselyn perusteella opintojen ohjaus toteutuu parhaiten ammattikouluissa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Kyselyn perusteella opintojen ohjaus toteutuu parhaiten ammattikouluissa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Koulutus
    27.10.202212:51
    STT

    Suomalaisista nuorista puolet kokee, etteivät he ole saaneet riittävästi ohjausta opintojensa aikana. Asia selviää toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tuoreesta kyselystä.

    Kyselyn perusteella opintojen ohjaus toteutuu parhaiten ammattikouluissa. Niissä opiskelevista nuorista reilu puolet sanoo saaneensa riittävästi ohjausta opinnoissaan. Lukioissa ja korkeakouluissa opiskelevien keskuudessa osuus on alle puolet.

    Kaikista vastaajista hieman alle neljä viidesosaa sanoo olevansa tyytyväinen alaan, johon on kouluttautumassa.

    ”Merkittävin syy, miksi ei olla kouluttautumassa toiveammattiin, on epätietoisuus siitä, mikä se voisi olla”, sanoo STTK:n opiskelijajärjestön puheenjohtaja Markus Wright tiedotteessa.

    Noin kolmannes kyselyyn vastanneista sanoo olevansa toiveammatissaan. Osuus on STTK:n mukaan noussut kahdesta edellisestä vuodesta. Viime vuonna alle viidennes nuorista koki olevansa toiveammatissaan. Toissavuonna näin sanoi puolestaan hieman yli viidennes vastaajista.

    STTK:n kyselyyn vastasi elokuussa noin 2  000 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen toteutti Aula Research.

    Artikkelin aiheet
    opintojen ohjaus
    nuoret
    STTK
    kysely
    ammattikoulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle