• Puolustusministeri kielsi 11 kiinteistökauppaa − näillä alueilla kielletyt kohteet sijaitsevat

    Kiinteistöjä oli suunniteltu hankittavan esimerkiksi liiketoimintaan, metsätalouskäyttöön sekä asuin- ja virkistyspaikoiksi.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan kiinteistöt ovat yksi hybridivaikuttamisen väylä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan kiinteistöt ovat yksi hybridivaikuttamisen väylä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    27.10.202511:18
    STT–

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt 11 kielteistä lupapäätöstä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa, kertoo puolustusministeriö.

    Kielteisten päätösten kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat Mikkelissä, Paraisilla, Puumalassa, Taipalsaarella, Savonlinnassa, Simossa, Kouvolassa, Parikkalassa, Kolarissa ja Torniossa.

    Kiinteistöjä oli suunniteltu hankittavan esimerkiksi liiketoimintaan, metsätalouskäyttöön sekä asuin- ja virkistyspaikoiksi. Luvanhakijat olivat Venäjän, Israelin, Kazakstanin ja Kirgisian kansalaisia.

    ”Kiinteistöt ovat yksi hybridivaikuttamisen väylä. Siksi torjumme sellaiset kiinteistöhankinnat, joiden arvioimme uhkaavan kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta sekä mahdollisesti vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä”, Häkkänen sanoo puolustusministeriön tiedotteessa.

    Häkkäsen mukaan kiinteistökauppojen lupajärjestelmä yhdessä venäläisiä ja valkovenäläisiä koskevan täyskiellon kanssa muodostaa tehokkaan välineen tällaisten kiinteistökauppojen torjunnassa.

    Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisia koskeva kiinteistökauppakielto astui voimaan heinäkuussa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa