• HS-gallup: Kaksi kolmesta vastustaa velkaelvytystä

    Kyselyssä noin 70 prosenttia katsoo, että valtion budjettia olisi paras sopeuttaa menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla.
    Uutiset
    16.4.201510:14
    MT toimitus

    Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta suhtautuu varauksella talouden sopeuttamiseen velanotolla, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Suopeimpia velkaelvytykselle ovat nuoret aikuiset ja vasemmistoliiton kannattajat.

    Noin 70 prosenttia katsoo, että valtion budjettia olisi paras sopeuttaa sekä menoleikkauksilla että veronkorotuksilla. Verokorotuksia ainoana sopeutuskeinona kannatti kyselyssä vain pari prosenttia vastaajista. 22 prosenttia sopeuttaisi pelkillä menoleikkauksilla.

    Vastaajille kerrottiin ennen velkaelvytyskysymystä Suomen valtionvelan määrä, noin 100 miljardia euroa. Valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoo lehdelle, että olisi ollut mielenkiintoista, jos vastaajille olisi kerrottu myös Suomen veroasteesta muihin valtioihin verrattuna.

    Suomalaisia verotetaan kovemmin kuin eurooppalaisia keskimäärin.

    TNS Gallupin tekemässä kyselyssä virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    HS-gallup
    velkaelvytys
    valtionvelka
    talouspolitiikka
    budjettisopeutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria