• IS: Antti Rinne palaa sairaslomaltaan suunnitellusti 1. maaliskuuta – "Ei se kävely kansanedustajan ja ministerin työssä ole se oleellisin juttu"

    Lääkärit ovat todenneet SDP:n puheenjohtajan työkykyiseksi.
    Antti Rinne on ollut poissa pelistä kahden kuukauden ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Antti Rinne on ollut poissa pelistä kahden kuukauden ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    23.2.201913:30
    STT

    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne palaa sairaslomaltaan eduskuntaan suunnitellusti ensi perjantaina 1. maaliskuuta. Rinne kertoo asiasta Ilta-Sanomien haastattelussa.

    Rinne, 56, on ollut sairaslomalla siitä lähtien, kun hän sairastui joulun aikoihin vakavaan keuhkokuumeeseen ollessaan lomamatkalla Espanjassa. Jälkitautina Rinteen sydänpussi tulehtui, ja myöhemmin Suomessa havaittu sepelvaltimotauti avattiin pallolaajennuksella.

    Lääkärit ovat nyt todenneet Rinteen työkykyiseksi. Rinne vakuuttaa Ilta-Sanomille olevansa riittävän terve hoitamaan pääministerin tehtävää, jos SDP voittaa huhtikuun eduskuntavaalit.

    "Lääkärintodistuksessa todetaan, että olen 1. maaliskuuta lähtien työkykyinen kansanedustajan ja sitä vastaaviin tehtäviin, mikä pitää sisällään ministerin, myös pääministerin tehtävät", Rinne kertoo.

    Rinteen kuntoutus jatkuu yhä, sillä viikkokausien makaaminen vei hänen lihaskuntonsa nollatasolle. Tällä hetkellä Rinteen lihakset kestävät 150 metrin kävelyn.

    "Ei se kävely kansanedustajan ja ministerin työssä ole se oleellisin juttu, eikä puheenjohtajan tehtävässä. Pää pelaa, terveys on hyvä, kestän stressiä ja niin edelleen."

    Sairasloman aikana Rinnettä on tuurannut SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    SDP
    sairasloma
    pääministeri
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle