• Työttömyys kasvoi, näkymät epävarmoja – "Monet joutuvat vaihtamaan ammattia"

    Tilastokeskuksen mukaan työllisyyden trendilukuihin liittyvä epävarmuus on nyt tavallista suurempaa koronan vuoksi.
    Uutiset
    28.1.202110:33
    STT

    Työllisyys heikkeni selvästi joulukuussa, kertoo Tilastokeskus. Työllisyysaste painui 70,7 prosenttiin vuoden takaisesta 73,0 prosentista. Työllisiä oli 74 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

    Tilastokeskus huomauttaa, että työllisyys ja työttömyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä.

    Kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu työllisyysasteen trendi on pysynyt lokakuusta lähtien lähes samana. Trendi oli joulukuussa 71,8 prosenttia.

    Tilastokeskus huomauttaa, että trendilukuihin liittyvä epävarmuus on nyt tavallista suurempaa koronan vuoksi. Trendiluvuista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu.

    Työttömyysasteen trendiluku oli joulukuussa 8,2 prosenttia. Työttömiä oli 48 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan syksyn odotettua parempi vire katkesi joulukuussa työmarkkinoilla.

    "Tunnelmat työmarkkinoilla ovat epävarmat lyhyellä tähtäimellä. Koronan toinen aalto koettelee etenkin palvelualoja, jotka ovat joutuneet karsimaan henkilöstökustannuksia", Kuoppamäki arvioi tiedotteessa.

    Kun työttömyys kerran pääsee nousemaan, sen aleneminen on Kuoppamäen mukaan parhaassakin tapauksessa hidasta, eikä tänä vuonna nähdä vielä paluuta koronaa edeltäneelle tasolle.

    "Esimerkiksi matkailualan ja liikenteen työllisyys ei heti palaa ennalleen, ja monet joutuvat vaihtamaan ammattia."

    Kuoppamäki odottaa kuitenkin, että työllisyys voi kohentua selvästi tämän vuoden loppua kohti, kunhan kesäkelit ja rokotteet painavat epidemiaa alas.

    Artikkelin aiheet
    työttömyys
    työllisyys
    Tilastokeskus
    Pasi Kuoppamäki
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle