• Maastopalovaroitus laajenee, eteläiseen Suomeen kevätsateita

    Pohjoisen ja idän välinen tuuli hallitsee koko viikonlopun eteläistä ja keskistä Suomea. Aluksi sää on pääosin poutainen, hajanainen sadealue nousee lauantaiyöksi ja -aamuksi eteläiseen Suomeen.
    Kevään vihreys alkaa näkyä jo Oulun korkeudella.
    Kevään vihreys alkaa näkyä jo Oulun korkeudella. Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Uutiset|Sää
    17.5.202509:35
    Eevi Silvennoinen & Jouko Korhonen

    Suuressa osassa maata on tänään perjantaina poutaista. Pilvisyys jatkuu edelleen melko vaihtelevana, mikä vaikuttaa myös iltapäivän ylimpiin lämpötiloihin. Selkeintä on Pohjanmaan rannikolla. Lämpimintä on Etelä- ja Länsi-Suomessa, missä lämpötila nousee reilusti yli 15 asteen, ehkä jo jopa 18 tai 19 asteeseen.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Myöhään illalla ja lauantaina alkuyöstä nousee Virosta sadealue eteläiseen Suomeen, se hiipuu sitten lauantaipäivän aikana melko nopeasti maan etelä- ja keskiosien yllä. Vuorokauden sadekertymät ovat 2–8 mm, paikoin voi sataa vähän enemmänkin. Maan keski- ja pohjoisosassa ei kuitenkaan ole tiedossa merkittäviä sateita lähipäivinä, kuivuus jatkuu. Kuivuuden jatkuessa maastopalovaroitus laajenee hyvin todennäköisesti yhä suuremmalle alueelle.

    Viikonloppuna poutaisimmasta ja aurinkoisimmasta säästä saadaan nauttia maamme keskivaiheilla sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa. Lähipäivinä sää lämpenee hieman. Päivälämpötilat vaihtelevat +10 ja +19 asteen välillä, Perämeri puskee toisaalta viileää ilmaa etenkin Oulu–Vaasa-linjalle. Yön alin lämpötila vaihtelee +2 ja +8, Lapissa -4 ja +5 asteen välillä.

    Lisää säätietoja MT:n sääpalvelussa.

    Eevi Silvennoinen ja Jouko Korhonen

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita