• Sanna Marinin verotettavat tulot nousivat selvästi pääministeriajoilta

    Marin jätti syyskuussa 2023 kansanedustajan tehtävät ja siirtyi Tony Blairin ajatushautomon.
    Sanna Marin (sd.) toimi pääministerinä alkuvuoteen 2023 asti.
    Sanna Marin (sd.) toimi pääministerinä alkuvuoteen 2023 asti.  Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Uutiset|Talous
    12.11.202508:44
    STT

    Entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) tulot nousivat selvästi pääministeriajoilta, käy ilmi verottajan tiedoista. Hän sai viime vuonna noin 414 000 euroa verotettavaa ansiotuloa ja 7 550 euroa pääomatuloa.

    Marin toimi pääministerinä alkuvuoteen 2023 asti. Syyskuussa 2023 hän jätti kansanedustajan tehtävät ja siirtyi työskentelemään Britannian entisen pääministerin Tony Blairin nimeä kantavan ajatushautomon strategiseksi neuvonantajaksi.

    Vuonna 2023 Marin sai noin 234 000 euroa ansiotuloja eikä lainkaan pääomatuloja.

    Hän perusti kesällä 2023 myös oman yhtiön nimeltään MA/PI, joka keskittyy julkaisu- ja puhetoimintaan. Lisäksi toimialaan kuuluu konsultointi. Marinin yritys teki viime vuonna 3,32 miljoonan euron liikevaihdon ja 1,48 miljoonan euron liikevoiton, selviää yhtiön viime vuoden tilinpäätöksestä. Yhtiön tulot ovat kertyneet muun muassa Marinin puhujapalkkioista maailmalla.

    Hän tekee tiiviisti töitä myös Ukrainaan liittyvien kysymysten parissa Yalta European Strategyn hallituksessa.

    Marinilta ilmestyi juuri muistelmateos Toivo on tekoja (englanniksi Hope in Action). Koska kyseessä on kansainvälinen julkaisu ja tunnettu poliitikko, ennakkomaksut voivat olla merkittäviä. Niistä ei kuitenkaan ole julkista tietoa.

    Marinilla voi olla yritystoimintansa kautta myös sellaisia tuloja, jotka eivät näy nyt julkaistuissa verotiedoissa. Verohallinnon tiedoissa ei myöskään näy tuloja, jotka verotetaan ulkomailla.

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    verotiedot
    MA/PI
    Tony Blair Institute
    muistelmateos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle