• kommentti Energiapuutilastot laahaavat jäljessä

    Uutiset
    20.1.201415:00
    Juha Kaihlanen

    Suomi voi ylpeillä maailman parhailla metsätilastoilla. Omistajaa vaihtaneen puumäärän voi jokainen lukea muutaman päivän viiveellä Metsäntutkimuslaitoksen verkkosivujen puukauppatilastosta.

    Hakkuista Metla julkistaa tilastoja kuukausittain, samoin puun tuonnista ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankaupasta.

    Suomen Metsäkeskuksen sivuilta näkee, kuinka esimerkiksi kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset työt edistyvät ja kuinka tukivaroja käytetään.

    Yksi alue metsätilastoissa laahaa pahasti jäljessä. Tietoa viime vuoden energiapuumääristä on saatavissa vasta tämän vuoden huhtikuussa. Tieto on silloin jo aika vanhaa.

    Metla on pyrkinyt energiapuun nopeampaan tilastointiin. Tavoitteista on kuitenkin jouduttu tinkimään. Energiapuukaupassa myyjiä ja ostajia on paljon ja tiedon keruu hidasta. Mittausten sujuvoittamisessa riittää myös vielä töitä.

    Ajantasainen kaikkien saatavilla oleva tieto energiapuun kaupasta ja korjuusta olisi tärkeää niin ostajille kuin myyjillekin. Kerran vuodessa julkistettava tilasto ei riitä.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    metsätilastot
    Metsäntutkimuslaitos
    Suomen Metsäkeskus
    puukauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle