• Sahojen hyvä alkuvuosi vaihtui epävarmaksi syksyksi

    Uutiset
    24.9.201416:00
    Jarmo Palokallio

    Sahoilla meni alkuvuonna kovaa. Vienti kasvoi 8 prosenttia ja vientihinnat kohosivat lähes saman verran. Tuotantoa ei jarruttanut edes tukkipula, vaan puukauppa kävi sahojen tarpeen mukaisesti vanhoilla hinnoilla.

    Viennin kasvu oli tuotannon kasvua suurempi. Sahatavaran tuotanto kasvoi tammi-kesäkuussa 4 prosentilla 5,7 miljoonaan kuutioon.

    ”Puutuoteteollisuuden parantunut tilanne näkyi suuryritysten osavuotiskatsauksista. Ne tekivät sahatavaralla ja vanerilla hyvää tulosta”, sanoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.

    Sahat ovat tunnetusti ketteräliikkeisiä. Niin nytkin. Kun sahatavaran kysyntä Euroopassa piristyi pitkän tauon jälkeen, sahat lisäsivät tuotantoaan nopeasti.

    ”Tuotanto on kasvanut sekä meillä että muualla. Se on ohittanut kysynnän kasvun, joten sahatavaraa on jäänyt varastoon. Nyt edessä on talvi ja rakentamisen väheneminen, mikä tuo paineita.”

    Järvinen odottaa, että sahatavaran lievä ylitarjonta pakottaa sahat tinkimään hinnoista. Myös sahauksen rajoittamisesta on jo tullut ilmoituksia.

    Sahojen menestys on kytköksissä talouskasvuun. Euroopan pitkä taantuma vähensi sahatavaran käyttöä tuntuvasti ja pakotti sahat etsimään lankuille ostajia Euroopan ulkopuolelta.

    Sahojen onneksi rakentaminen jatkui kiivaana Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Perinteisten eurooppalaisten ostajien sijaan vientitilaston kärkeen kiilasivat Japani ja Egypti.

    ”Keväällä sahatavara alkoi jälkeen käydä kaupaksi Euroopassa. Samaan aikaan vienti Aasiaan vaikeutui. Pohjois-Afrikkaan sahatavaraa vietiin tasaisesti.”

    Erityisen vaikeaa on ollut sahatavaran vienti Japaniin. Se supistui alkuvuonna yli viidenneksen. Sen sijaan vienti Kiinaan pysyi ennallaan.

    Sahatavaran lisäksi vaneri kävi alkuvuonna hyvin kaupaksi. Sen vienti kasvoi 16 prosenttia, mutta vientihinnat polkivat enempi vähempi paikallaan.

    Järvisen mukaan vaneritehtailla menee edelleen kohtuullisen hyvin. Tilauskirjojen vahvistuminen antaa mahdollisuuden yrittää vääntää hintaa ylös.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    sahatavara
    vientimarkkinat
    puutuoteteollisuus
    rakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria